Alkaako Islajan musiikki popularisoitua? No siitä tiedä, mutta joka tapauksessa kolmannella albumilla laulajattaren taidefolk siirtyy muutaman askeleen äänimaisemien maalailusta ennakkoluulottomien musiikkikappaleiden suuntaan. Suuria kuulijaryhmiä tälläkään levyllä ei syleillä, mutta Islajan löytäneelle yleisölle levy muodostuu varmasti odotuksia vastaavaksi ja valloittaa jälleen muutaman kärsivällisen kuuntelijan sydämen, jotka ovat valmiita tekemään töitä kappaleiden sisään pääsemiseksi vaatimatta tämän päivän radiohittien kaltaisia valmiiksi (varmuuden vuoksi vielä useampaan kertaan) lämmitettyjä aterioita.
Ulual yyy sisältää yhteensä yhdeksän raitaa. Islajalle ominaisessa äänimaisemassa avausraidan Kutsukaa sydäntä dramaattinen pianoavaus kuulostaa lähes pelottavalta. Aivan toinen ääripää saavutetaan puolestaan liki kymmenminuuttisella päätösraidalla Suru ei, jonka viimeiset minuutit ovat kohinan taustalta kuuluvaa lintujen sirkutusta. Mikäpä sen pehmeämpi lopetus levylle.
Jos minimalismi on läsnä sävellyksissä, ei se ole rientänyt kauaksi myöskään laulujen lyriikoiden syntyhetkillä, joissa on vältetty turhan pitkiä tai koukeroisia ilmaisuja. Osassa kappaleista tekstit onkin saatu tiivistettyä muutamaan lauseeseen, mikä onkin niiden kohdalla varsin perusteltu ratkaisu.
Ulual yyy ei tuota pettymystä ja levyn ahkeran soittamisen tuloksena olenkin siirtynyt jo odottelemaan Islajan seuraavaa levyä. Oman kiitoksensa albumi ansaitsee myös kauniista kansistaan, jonka tasoisia luomuksia ei näin cd-aikana enää liiemmin vastaan tule.
Pisteet: 5/5
