Sonic Youth - The Eternal

Matador 2009

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Seattlelaiset autotallikuninkaat ovat rämistäneet instrumenttejaan jo kohta kolmekymmentä vuotta, jättäen tennarinjälkensä jokaiseen todelliseen indie-puristiin planeettamme päällä. Lukematon onkin se yhtyeiden määrä, joka vannoo t-paidoissaan ja kitaransoitossaan Sonic Youthin nimeen.
 Mark Iboldin (ex-Pavement) bassovakijäsenyyden kautta kvintetiksi kasvanut Sonic Youth kuulostaa ensisekunneista niihin tunnin päästä seuraaviin koko ajan vanhalta minältään. Välillä sliipatumminkin levyttänyt orkesteri luottaa säröjen ja fuzzien näpertelyyn. Thurston Mooren kitarakuljettelut kuljettavat osuuksista toisiin. Yllätyksiä ’The Eternal’ ei tarjoa mainitsemiseksi asti, onhan yhtye aina luottanut omien erityisosaamiensa kierrättämiseen levyltä toiselle.
 Hyökkäävän Sacred Tricksterin seuraajaksi on sijoitettu levyltä esiinpuskeva, perinteisempää junnaavaa surinagrungea hetkellisesti diskokomppiin ja lopulta shoegazeen ja näppäilytunnelmointiin yhdistelevä Anti-Orgasm. Puolimelodisen puhelaulannan ja yksioikoisemman kitarakuljettelun nimeen vannovat potentiaalisimmat singlevalinnat Antenna ja What We Know. Falsettiin kertosäkeessä kohoava Poison Arrow hokema ja houkuttelevasti tomikompin ja minimalistisen kitarariffin voimalla jyräävä Malibu Gas Station laajentavat ääni ja tempokarttaa. Walkin’ Blue on sovituksena poikkeuksellisen kuulas ja kirkas.
 Sekoitetun kansitaiteen saralla yhtye on jälleen omimmillaan. Kansipahvit kuvaavat toimintaa onnistuneesti, modernia maalaustaidetta sekoitetaan omannäköiseen valokuva- ja piirrosympäristöön.
  Vaihtoehtoisen kellarikitaroinnin saralla on aina ollut yhtyeitä, joilla sinkut rakentavat mielikuvan koko hoidosta. Joidenkin yhtyeiden kohdalla kokonaiset albumit kertovat tilanteesta rehellisemmin. Sonic Youth laskettakoon jälkimmäiseen. Ja heidän tilanteensa on erityisen hyvä.


Pisteet: 4/5


Vesa Aleksi

---