...And You Will Know Us By The Trail Of Dead - The Century Of Self

Justice 2009

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Tehokkaaseen matemaattiseen voimarokkiin keskittyvä texasilaisorkesteri on tullut 15 vuoden ikään, kuutosalbumi juhlistakoon sitä puolitasalukua. Yhtyeelle tuttujen elementtien, särkevien kitaramassojen juoksuttaminen ja tukkoon ahdettujen suvanto-osuuksien vuorottelu melodisten laulujen tuhoksi tehdään, jos mahdollista, entistäkin jykevämmin. Ensimmäinen, näinä aikoina tuskin viimeinen, omalle Richter Scale -levymerkille tehty (ystäväfirma Justicen kautta maailmalle julkaistava) teos on alkupuoliskonsa osalta eeppistä tulkintaa ja toteutusta, joka todistaa albumikeskeisen musiikin olevan voimissaan – ainakin määrätyissä tyylilajeissa ja tiettyyn minuuttilukuun asti.
 Jo The Far Pavillions todeksi osoittaa punkrockin ja heavyn oppikirjojen tiukkaa lueskelun. Isis Unveiled lainaa pelottavasti jopa skandinaavisen jylhästä äänimaisemasta, äänen määrää ei mitata enää desibeleissä. Patarumpua jäljittelevä c-osa luo intiimin tunnelman. Nyanssien kanssa pelailu tuo arvoa ainaisen metelin seassa. Halcyon Days tunnelmoi melodisesti irkkupubfolkmaastoissa, rumputyöskentely on toisella tavalla väkivaltaista. Osuuksien vuorottelu on progressiivisen heavyn oppaan mukaankin rönsyilevää.
 Toisella puoliskolla alun energia haihtuu kuin kellonlyömällä. Neljäsosapianojohtoinen Bells of Creation etenee hittitasoisen kertosäkeen kautta. Solistin vaihtuessa Conrad Keely tuo mukaan raskaassa musiikissa usein unohdettuja popsävyjä. Modernien MTV-angstaajien ranteenviiltoharjoitteet voisivat sujua jatkossa tämäntasoisen kitararockin soidessa taustalla. Fields of Coal pettää sävelkynän puolesta, juomalaulumainen rallatus ei toimi vakavan albumin keskivaiheilla, vaikkakin sahakitaroiden peittelemänä.
 Erään stadionluokan brittirockyhtyeen melodioita lainaileva Inland Sea sekä …And You Will -mittakaavassa lähes haukotuttavan tylsä flyygelivetoinen Luna Park jatkavat täytepalojen tulvaa. Mielenkiinnon kadottua, sen takaisinpalauttaminen osoittautuu vaikeaksi. Ascending hämmentää, joskaan ei pelasta, soittaessaan kahta kappaletta päällekkäin. Insatiable-valssit kuulostavat siltä mitä ovatkin, hevimuusikoilta soittamassa humppaa. Helvetillisen tykityksen muututtua tyhjänpäiväiseksi vetistelyksi, usko tunninmittaisten taidealbumien aikakauden uuteen tulemiseen on kadonnut.


Pisteet: 3/5


Vesa Aleksi

---