Juliette Lewis - Terra Incognita

Bonnier 2009

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Amerikkalaisen näyttelijättären Juliette Lewisin ensimmäinen levy oli piristävä poikkeus ja osoitti, että näennäisestä kultalusikka suussa -ympäristöstäkin saattoi hypätä aggressiivisten naisrokkareiden maailmaan.
 Levy kirvoitti allekirjoittaneenkin avaamaan sanaisen arkkunsa ja herätti kiinnostuksen Julietten tekemisiin. Livenä Juliette tuli nähtyä Tavastialla, silläkin uhalla että erottuisin yleisöstä – setä vähän katselee – asenteisena tapauksena. Tällöin lavalla oli nähtävissä aitoa innostusta ja karismaa. Mutta voi Juliette! En voinut mitenkään tietää, että sama käsi jolla jouduin pitämään aisoissa lavan edessä horjunutta, päihtynyttä ja pulleaa miespuolista go-go -tyttöä ja jolla myöhemmin kosketin kättäsi, toisi mukanaan kirouksen.
 Seuraavana ilmestynyt Four On The Floor -levy oli ok, muttei järin intoutuneen oloinen tapaus. Mukana oli myös ”missä jallu luuraa” -tyyliseksi, joka paikan höyläksi muuttunut Dave Grohl, joka ei tunnu ymmärtävän että bändihenki kärsii jos mukaan ängetään ulkopuolisia. Levyn tuottajana mies oli paikallaan, mutta sen sijaan että tämän oli aivan pakko istua myös rumpalin pallille, tälle olisi voitu antaa inkkarinmakkaraa.
 Uutukaisella Julietten taustalla ei enää olekaan The Licks, vaan Juliette lentää nyt soolona. Apua taustalle koostetun rytmiryhmän lisäksi tarjoilee mm. The Mars Voltasta tunnetut Omarin veljekset. Lopputuloksesta muodostuu se surullisen kuuluisa kananlento.
 Terra Incognita on kuin koiran oksennus. Siitä näkee mitä se on syönyt, mutta se haisee. Juliette kokeilee päälleen useampiakin rooleja, kuten mm. Janis Joplinin mekkoa. Se on väljä. Juliette vakavoituu. Se ei ole kaunista. Tarvitaan kosteusvoidetta.
 Levyn valopilkkuja saa hakea aikalailla taskulampulla, sillä keskinkertaista sävellystä seuraa toinen samanlainen. Ja vaikka Omarin veljekset kuinka tyrkyttäisivät musiikillista nuudeliaan kuultavaksi, ei lerpusta juuri iloa irtoa.
 Tyylillisesti levy on toki entistä monipuolisempi. Yksityiskohta, joka saattaa ilahduttaa joitain kuulijoita, mutta se ei tee siitä yhtään parempaa. Synkkiäkin sävyjä tavoittavalla levyllä Juliette veivaa myös ”bluusia”. Ja tulee samalla haukanneeksi liian ison palan.
 Löytyy levyltä kuitenkin jotain pikku kivaa. Kuten esim. suhteellisen kivuttomasti soivat Uh Huh ja Fantasy Bar. Kappale All Is For God toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta Juliette tuntuu uppoutuvan vähän turhan syvälle tulkitsijan rooliinsa ja lopputuloksena kuultava tulkinta herättää myötähäpeän tunteita. Samalla tavalla hukkaan heitettyä potentiaalia kuullaan bonuskappaleessa The Devil Knows. Näiden kahden voi kuitenkin kuvitella toimivan paremmin livenä ja hioutuvan samalla huippuunsa. Hard Lovin’ Woman sitä vastoin on kaiken pelastuksen ulkopuolella.
 Tekisi mieli sanoa, että : Hirveää, Juliette, Hirveää, mutta olen siihen aivan liian hienotunteinen. Sen kuitenkin sanon, että nimensä Terra Incognita mukaisesti Juliette askeltaa nyt vieraalla alueella, mutta kuten levyn kannessa nähtävästä buffalosta on aistittavissa, se ei ole järin viisasta. Olisit kuunnellut buffaloa Juliette!


Pisteet: 2/5


Janne Hietanen

---