Kauhukakara - Taistelu pahoja kelloja vastaan

Eclipse 2008

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Vaihtoehtojazzin rintamalle puskeva Kauhukakara perustettiin Göteborgissa vuonna 2006. Yliopisto-opiskelijoiden poikkeuksellinen ajatus perustaa lastenmusaa aikuisille esittävä ryhmittymä selkeytyy ensimmäisen albumin myötä täydellisesti. Sekavat rakenteet ja moniulotteiset instrumentaatiot saattavat toki aukeutua lapsille jopa vakavaa aikuisväestöä paremmin. Tekijät tuskin itsekään tätä mahdollisuutta pois sulkivat.
 ’Taistelu pahoja kelloja vastaan’ on totaalinen musikaali, festivaalien avaaja tai päätösesiintyjä. Rohkea kokeilu, jossa paistaa rakkaus musiikin suomiin yltiöpäisiin mahdollisuuksiin. Tavoitteet paistavat kansilehdykkään asti, josta pienihmisen mielikuvitusta heijastava tekemisen riemu on luettavissa yhtä lailla.
 Lasten- ja kokoperheenmusiikin buumin ja laajemman kaupallistumisen aiheuttaessa väistämättä pahoja puheita alan tekijöiden tavoitteiden rehellisyysperistä, on Kauhukakaran tuotos sitäkin mieltä lämmittävämpää kuultavaa. Hatunnoston arvoinen suoritus tekijöiltä, joiden tavoitteena ei voi kuvitellakaan olleen pääsy iltapäivälehtien sivuille patsastelemaan tekemisillään perhemusiikin hyväksi.
 Valitettavaa kyllä, aivan liian vähälle näkyvyydelle jäänyttä kotimaista julkaisua on hankalaa saada käsiinsä edes pikkuliikkeiden hyllyiltä. Näiden tehtävänä olisi taata tämänkaltaisen tuotteen jatkuva saatavuus.


Pisteet: 3/5


Vesa Aleksi

---