Synkkien laulujen maa -kokoelman tekeminen sai syntykipinänsä hesarin artikkelisarjasta, jossa etsittiin maamme synkintä laulua. Julkaisijan mukaan ”Juhannuksena 2006 ilmestyneen Hesarin kulttuurisivujen pääjuttu sysäsi liikkeelle tapahtumasarjan, jonka seurauksena Suomen parhaat laulajat päätyivät esittämään Suomen ykkössoittajien ja -tuottajien avustuksella Suomen synkimpiä lauluja albumilla Synkkien laulujen maa”.
Mutta mitä sitten ovat levyn synkät laulut? Kokoelmalla kuullaan mm. Tuomari Nurmion tulkitsema Elämän valttikortit. Alun perin v. 1980 levytetyn kappaleen Vexi Salmi kirjoitti parodiaksi, johon sanojensa mukaan sysäsi niin paljon epäonnistumisia ja tuskaa, ettei kukaan voi ottaa kappaletta tosissaan. Toisin kuitenkin kävi, Suomen kansa otti kappaleen omakseen ja täysin vakavin mielin. Kappaleen parodiaa ei tainnut ymmärtää myöskään Martti Syrjä, joka Elämän valttikorttien inspiroimana sanoitti v. 1982 parodiakappaleen Murheellisten laulujen maa, joka kuullaan tällä kokoelmalla Anna Erikssonin esittämänä. Mutta mitä kävi Murheellisten laulujen maan kohdalla? Tämänkin kappaleen kansa otti tosissaan vastaan ja parodialuonne jäi jälleen havaitsematta. Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että niin päin helvettiä asiat eivät suomalaisessa iskelmälyriikassa (mihin sarjaan siis Eppujenkin Murheellisten laulujen maan luen) voi mennä jotta kuuntelijat kokisivat tekstit jotenkin yliampuviksi.
Edellisestä aasinsilta. Kun näitä parodioita on tällekin kokoelmalle otettu mukaan ja kappaleen sovitusten synkkyys viety äärimmilleen, ei lopputulos kuulosta ensisijaisesti enää synkältä vaan tekijöiden keskinäiseltä hauskuttelulta. Toki tästä löytyy joitakin poikkeuksia. Jonna Tervomaan tulkinta Kaseva-hitistä Tyhjää kuuluu levyn parhaimmistoon ilman yliampumista ja Kari Tapio on esityksissään Lumi teki enkelin eteiseen ja Täällä pohjantähden alla (duetto Ville Valon kanssa) omimmilla vesillään ilman uskottavuusongelmia.
Huonoimmillaankin Synkkien laulujen maa -kokoelman esitykset ovat kelvollisia ja parhaimmillaan onnistuneita. Ilman asenneongelmaani voisin pitää tästä Riku Mattilan tuottamasta kokoelmasta paljon enemmänkin.
Pisteet: 3/5
