- Svengiä kirjastossa

Julkaistu : 1 marraskuu 2006

Kansikuva puuttuu

Moni muistaa omien ensimmäisten musiikkikokemuksiensa liittyvän kirjastoon. Usein jopa niin, että ensilevy on ollut kirjastosta lainattu. Uusien levyjen ostaminen on monelle musiikkiharrastusta aloittavalle aivan liian kallista, joten kirjasto on edullinen keino kokeilla, ja siten tutustua musiikkiin laajemmin kuin kukkarossa olisi ikinä varaa. Tarjonnallaan kirjaston tärkeänä tehtävänä on suunnata asiakkaita monipuoliseen musiikinkuunteluun ja sitä kautta kasvattaa musiikillisesti. Ma. kirjastonhoitaja Tuomas Pelttari ja kirjastonhoitaja Jussi Harismaa Turun pääkirjaston musiikkiosastolta, sekä musiikkipuolesta vastaava asiakaspalveluvirkailija Janne Juurinen Helsingin Herttoniemen kirjastosta kertovat musiikkiosastoiden toiminnasta.

Yleissivistävä tehtävä

Kirjasto tarjoaa musiikinlainaajalle enemmän kuin ainoastaan cd-levyn. Kirjaston valikoimaa laajennetaan perustellusti, kokonaisuuden pysyessä mielessä. Asiantuntijat ovat tehneet pohjatyön tuotteiden takana valmiiksi asiakkaille ja helpottaneet valintaprosessia. Kirjastoissa korostetaan musiikin yleissivistävää vaikutusta, nimenomaisesti laajemmassa musiikillisessa kokemisessa. Kiinnostuessaan lainaamastaan tuotteesta, asiakas voi helposti laajentaa kokemustaan syventämällä. Tuomas Pelttari listaa: ”Kirjasto toimii syväluotaavana formaatista riippumatta, se usein unohtuu. Ajatellaan vaikka… Mozartin Requiem. On eri versioita, DVD-levyjä, erilaisia nuotinnoksia, partituureja, kirjallisuutta, Mozartin elämäkerta ja niin edelleen. Kaikki materiaali on tarkasti funtsittu ja luetteloitu. Kirjaston tietokantaa kartutetaan jatkuvasti, jokaisesta nuotista ja muusta löytyy tiedot verkosta ilmaisesti kelle tahansa.”
 Puheen ajautuessa syväluotavuuteen tullaan yhteen yleisen kirjaston tärkeistä puolista. Harvoissa levykaupoissa jaksetaan paneutua useisiin kansallisiin levylistoihin ja vielä tilata haja-ammunnalla tuotteita. Pelttarin pääasiallista työmaata on ulkomaalainen rock, pop ja ’surina’. Sitä kautta on aiheellista läpikäydä myös monien keski- ja eteläeurooppalaisten maiden kansallista tuotantoa. Luettavien lehtien kirjo on laaja: ”NME, Mojo, Wire, Nyt-liite… Rumbasta seuraan kotimaan listoja. Se on hyvä siinä missä moni muu.” Nykyaika helpottaa uusien julkaisujen tarkastelua kovasti. ”Netistä katson eri maiden listat: Suomi, Britannia, USA ja Keski-Eurooppa. Keskieurooppalainen musiikkimaku on erilainen kuin meidän. Sieltä löytyy esimerkiksi ranskankielisistä ihan muuta kuin täällä. Sitä musiikkia täytyykin etsiä. Budjetissa on varaa, että voi Ranskan listalta kaivaa muutakin kuin Helen Segaraa ja Charlotte Gainsbourgia.” Kaksikielisyys näkyy myös kirjaston hyllyssä. ”Yksi arvokas lista on Ruotsin lista. Tämä on kaksikielinen kaupunki. Ruotsinkielistä pop-musiikkia aika harva osaa ehdottaa hankittavaksi. Lundell tai joku Jöback on asiallista hankkia”, mies tietää kokemuksesta.
 Esille tulee toisenlainenkin näkökulma kirjaston välillisestä vaikutuksesta. Muusikoilla on usein vahva kirjastohistoria. Lainausmäärät näkyvät Pelttarin mukaan suomalaisten musiikintekijöiden tuotannossa. ”Musiikkikirjasto voi olla ehtymätön lähde tuottaa kannustinta omaan tekemiseen.” Kiistämätön tosiseikka on, että harvalla aloittelevalla, josko alalla toimivallakaan, on koskaan taloudellisesti mahdollista tutustua niin laajasti maailman musiikkitarjontaan kuin ilmaisia kirjastopalveluita käyttämällä.
 Elokuvista joudutaan maksamaan niin sanottuja erilliskorvauksia. Cd-levykokoelmaa varten ei kirjasto joudu vastaavia oikeuksia hankkimaan. ”Lainsäädäntö antaa meille oikeuden äänitteiden hankkimiseen ilman erilliskorvausta”, toteaa Pelttari kirjastoille annetun yleissivistävän tehtävän antamista taloudellisista hyödyistä. Se myös velvoittaa. Ainoastaan omia suosikkejaan ei voi hyllyihin tilailla.

Valintatyö

Levyjen tilaaminen on yllättävän monimutkainen prosessi. Paljon mutkikkaampi kuin nopeasti ajatellen osaisi kuvitellakaan. Turun pääkirjaston musiikkiosastolla työ on jaettu koko vakihenkilökunnan kesken. ”Meidän musiikki valitaan rautaisella ammattitaidolla seitsemän ihmisen kesken. Meidän vahvuus on juuri se.” Työntekijät tutkivat jatkuvasti maailman musiikkitarjontaa, nuottikirjoja ja musiikkikirjallisuutta, jokainen omalla rajatulla erikoisalallaan. Yli 28 000 cd- ja 12 000 vinyylilevyn kokonaiskokoelma on vaatinut suunnattoman määrän työtunteja. ”Se on jatkuva prosessi. Listoja tsekataan koko ajan. Jotkut tietyt aineistot, kuten musiikki-DVD-levyt, tilataan kerralla kun tulee listoja. Cd-levytilauksia lähetellään koko ajan”, Jussi Harismaa kertoo kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. ”Ei ole määrätty mitenkään sitä, milloin tilataan äänitteitä. Tilauksia voi laittaa vaikka viisi päivässä, jos siltä tuntuu”, lisää Pelttari vierestä.
 Pelttarin ei mieti tulevien ostosten lainauskertojen mahdollista määrää. Itsestäänselvyyksiä on aina varaa ottaa se yksi kappale. ”Karkeasti sanottuna mainstream-rocklevyt, mitkä yleisesti menestyy ympäri maailmaa.” Kokoelma on tullut vuosien varrella tutuksi. ”Olen katsonut tota meidän rokkikokoelmaa 12 vuotta, ja tiedän melko tarkkaan mitä siellä on ja mitä ei. Sen tuntuman pohjalta mä toimin.” Ostosmäärät genrejen välillä eivät ole rajatut. ”Täytyy pikemminkin ajatella genren sisällä sitä. Kun vertaan levytyksiä ja esittäjiä toisiinsa, niin voin tehdä vertailua genren ja artistin oman tuotannon sisällä”, Pelttari selittää omista toimintatavoistaan.
 Harismaan pelikentän muodostavat jazz, blues, gospel ja viihdemusiikki. ”Edeltäjä on tehnyt hyvän työn. On hyvät kokoelmat. Suoraan sanoen, painotan jazzpuolta vähän enemmän. Pakolliset viihdelevytkin ostetaan, kun pakko on. Mutta en ota niitä, jotka ennen pitkää jäävät hyllyyn.”
 Levytilanne pienemmissä maaseutu- ja sivukirjastoissa on hyvin toisenlainen. Tutustuminen Herttoniemen kirjastoon Helsingissä esittelee toisen ääripään hyvin. Tietokannan mukaan levyjä olisi 910 kappaletta, mutta liikkuvien tuotteiden määrä on todellisuudessa vieläkin pienempi. ”Oikea määrä saattaa olla jopa muutamaa sataa vähemmän. Siellä on kadonneita ja poistuneita. Luvussa on lasten ja aikuisten levyt mukana.” valaisee Herttoniemen musiikkipuolesta vastaava asiakaspalveluvirkailija Janne Juurinen. Levymääräkin jo kertonee sen, että tilauksia tehdessä joudutaan valinta suorittamaan todella tarkasti seuloen. ”Kerran viikossa päivittyy hankintalistat. Joskus ei tartu mitään. Yleensä se yksi tai kaksi kuitenkin.” Jokaviikkoisiin levypinoihin ei ole mahdollisuutta, mutta suppeammissakin tilausmäärissä pyritään korostamaan tarjonnan monipuolisuutta. ”Pyrin pitämään laajana, ei vaan omia suosikkeja. Metallipuoli on vielä hakusessa, mutta olen nyt ruvennut ottamaan sitäkin vähitellen”, Janne Juurinen kertoo hymyillen.
 Kun yksi ihminen tekee vielä valinnat klassisesta musiikista rapin kautta metalliin, on pohjatyötä mahdotonta tehdä yhtä paljon kuin suuremmassa kirjastossa. ”Joutuu ottamaan vähän kaikille jotain. Tietysti varmat keissit pitää aina ottaa. Niitäkin täytyy olla – ainakin listahittejä”, Juurinen lisää. Tilausbudjeteista riippumatta kirjastoissa kerrotaan, ettei levytilausta tehdessä persoonaa halutakaan sulkea täysin tilauksen ulkopuolelle. Eikä sitä ylemmiltä tahoilta vaaditakaan. Toki määrätynlainen tuloksellisuus pidetään mielessä.
 ”Joskus voi sattua väärinkäsityksiä, ihmetellään jotain tosi outoa rypästä joltain tietyltä artistilta. Asiakas ei voi arvata, että kyseessä on lahjoitus.” Pelttarin mukaan kirjasto on lahjoituksille avoin. ”Nää on meille ihan plussaa, koska se useimmiten tuo sellaisen ulottuvuuden, jota ei ennalta pysty arvaamaan. Turussa tehdään aika paljon esimerkiksi nu-folk -osastoa.” Omien äänityslaitteiden ja kotipolttajien aikakausi tuo mukanaan myös lisääntyvän määrän omakustanteista tarjontaa. ”Pääsääntöisesti ei oteta demoja vastaan. Pienkustanteet on aivan eri asia”, Pelttari valaisee. Jos tilauslistoilta tuotetta ei löydy, myyvät artistit levyjä kirjastoille usein ihan reppukaupalla. ”Tässä vaikuttaa artistin paikallisuus. Olemme myös Varsinais-Suomen maakuntakirjasto, se vaikuttaa.”

Aksentti

Aksentti on ympäri Suomea jaeltava kirjastoiden oma lehti, joka on tärkeä apuväline yleisiin kirjastoihin aineistoa sisään ostettaessa. Aksentin kautta tilattavat levyt on jo valmiiksi arkistoitu. Säästöpuolelle on kirjattava luetteloinnin ’hinta’ – toisin sanoen omien arkistointituntien väheneminen. Pelttari kehuu myös lehden sisältöä. ”Hyvin informatiivinen. Ammattitaitoista arvostelutyötä, koko maan laajuisesti korvaamaton.” Kuitenkin pelkän Aksentin kanssa toimiessa tulisi vaan vastaan yksi suuri ongelma. ”Ei kauhean joustava toimituspuolelta. Monet aineistot laahaa aika paljon perässä.” Aksentti julkaistaan reilun kuukauden välein, kahdeksan-yhdeksän kertaa vuodessa. Pelttari on todennut tämän käytännössä. ”Tarkoittaa sitä, että käydään ennemmin kaupasta ostamassa levy vaikka ilmestyspäivänä, kun että odotetaan.” Huomaamatta jääneitä julkaisuita saattaa kuitenkin tulla hankittua myöhäisherännäisenäkin. ”Saattanut jäädä huomiotta joku, joka on saanut hyvät arviot, niin yleensä tulee hankittua sitten.” Harismaa kertoo Aksentin sivuille päätyvän lähinnä positiivisia arvioita. Niinpä heikommat arviot iskevät helposti silmään. ”Jos on hiukankin kriittisemmät äänenpainot, niin vähemmän tulee innostuttua.”

Hankintaehdotukset

Kirjastojen musiikkitarjonta herättää keskustelua. ”Miksi hyllyssä ei ole sitä ja sitä?” Siinä missä nuoret valittavat vanhojen julkaisuiden ylivallasta, hymähtelevät kokeneemmat musiikinkuluttajat taasen uusille nimikkeille. Kirjasto joutuu painimaan samojen kysymysten kanssa kuin levyliikkeetkin. Pitääkö kirjaston pystyä tarjoamaan virallisten hittilistojen kärkituotteet reaaliajassa vai keskittyä päivittämään klassikkolevyt – vanhat tai tulevat – hyllyissään?
 Janne Juuriselle ongelma ei ole kovinkaan suuri. Hankintaehdotuksia tehdään ”itse asiassa todella vähän”. Niihin vastaaminen olisikin käytännössä mahdotonta. Helsingin kokoisessa kaupungissa apuna ovat isommat kirjastot, joiden valikoimiin auliisti suositellaan tarttumaan. Realiteetit ovat tiedossa Herttoniemessäkin. ”Ei valiteta. Onneksi tilanne on se, että saa kuitenkin varattua muista kirjastoistakin. Kun kyselyitä tulee, ohjataan suoraan koneelle.”
 Turussa toiveita kirjataan kuukaudessa keskimäärin kymmenestä viiteentoista. Eniten hankintaehdotuksia tehdään ulkomaiseen rokkiin ja poppiin. Yleisesti todetaan valtaosan toiveista käsittelevän enemmän underground-osastoa kuin listahittejä. Jussi Helasmaan mielessä asiakkaiden toiveet vaikuttavat, mutta ”jos älyttömiä toiveita tulee, niin vihelletään peli poikki”. Ennen kaikkea yleisön toiveet tukevat hankintapäätöksiä, antaen lisäksi hyödyllistä informaatiota. ”Jos hankittavaksi ehdotetaan, niin se on otettava huomioon.”
 Joskus hankintaan ei tarvita kummoistakaan vihjettä. Kerran kävi niin, että Frank Robson kävi asioimassa Herttoniemen kirjastossa. Juurinen havahtui. ”Meillähän ei oo yhtään Suomi-progea.” Ja välittömästi toimittiin. Niin Wigwamit kuin Tasavallan Presidentitkin ovat olleet lainattavissa siitä lähtien.

Hankinta

Peruskaavan mukaan edetessä levyn matka lainaajalle noudattaa aina melko identtistä kaavaa. Stupido Shop voitti muutamien kaupunkien taannoin teettämän hintakilpailutuksen kuluvalle vuodelle. Siksipä pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella tilaukset lähtevät tällä hetkellä lähes poikkeuksetta samaan suuntaan. Harismaan mukaan kädet eivät kuitenkaan ole täysin sidotut yhteen maahantuojaan. ”Ensin kysytään sieltä. Jos sieltä ei löydy, niin sitten hankitaan mistä huvittaa”, valaisee Pelttari alkutaivalta.
 ”Tilaus lähtee sähköisesti. Kun tilaus on käsitelty – yleensä saman päivän aikana – jäämme odottamaan toimitusta. Yleensä paketti tulee viikon, kahden sisään. Populaarimusiikki tulee jopa nopeammin”, kertovat miehet jatkosta.
 Herttoniemessä tilanne on kinkkisempi. Pienkirjastoon ei niin helposti levyjä haetakaan. Kädet on vahvasti sidotut Hanki-ohjelman listoihin, samaisen Stupido Shopin maahantuomiin levyihin. Juurisen mukaan Hanki-valikoima saisi olla huomattavasti laajempi, tämänhetkiset listat rajoittavat käsiä esimerkiksi kokeellisen musiikin suhteen. ”Jos rahaa on kuitenkin käytettävissä tän ja tän verran, niin kaikesta pitäisi pystyä valitsemaan.” Kirjastolla olisi olemassa yhteysihminen, jonka kautta saisi tilailla laajemminkin. Se olisi kuitenkin hankalampaa ja veisi taas lisää aikaa. Yksi kokemus muistuu ihan oikeasta levykauppareissustakin. ”Joskus kerran saatiin hakea 40 levyä. Siitäkin sai vääntää kättä. Jostain piti lupa kysyä.” Toiveissa olisi saada toistaa vastaavanlainen reissu uudemmankin kerran.

Luettelointi

Jussi Harismaa kertoo operaation vaiheista levyn saavuttua fyysisesti kirjastolle. ”Ensimmäiseksi täytyy viedä tiedot tietokantaan hankintaohjelmaan. Se tehdään kun tavara saapuu. Sen jälkeen kirjastonhoitaja luetteloi tuotteen.” Helposti voisi ajatella, että tietokantaan kuvailuiksi riittäisi kun naputtelee muutamat numerot ja levyn tekijän. Totuus on hiukan monimutkaisempi. ”Kuvaillaan aineisto, sisältö, biisien nimet ja julkaisutiedot.” Operaation kesto riippuu ruuhkasta. Osassa teoksista työ on nopeampaa – kiitos internetin. ”Tietysti jotain saadaan kopioitua. Työ kestää viidestä minuutista ylöspäin.” Puhuttaessa eniten työaikaa vaativista julkaisuista Harismaan ei tarvitse kauaa miettiä. ”Joku boksi, jossa on kuusi levyä ja vielä liitteitä. Puoli päivää paukutetaan biisien nimiä ja kuvauksia, konekirjoittajan hommaa. Ja jostain taidelevystä odotetaan vielä lisäksi levyn tietoja jostain.” Tiedot naputellaan sekä internetiin, että omaan tietokantaan.
 Prosessin hitaus saa Turun kaksikon nauramaan. Harismaa toteaa, että etenkin tilatessaan vähemmän tunnettuja tuotteita, saattaa levyn historia ennen lainausvalmiutta olla jo uskomattoman pitkä. ”Pahimmillaan voi mennä jopa puoli vuotta. Se on sitten jo tosin erityistapaus.”
 Sellaiset tuotteet, joista on asiakkaiden toimesta tehty hankintaehdotuksia, pyritään luetteloimaan välittömästi tuotteen saavuttua – jonon ohi. Tällä pyritään painottamaan asiakkaiden toiveita myös ketjun loppupäässä, jotta halutuimmat tuotteet olisivat mahdollisimman pikaisesti hankintatoiveiden esittäjillä. Pelttari jatkaa työnkuvaa: ”Kun tuote on kuvailtu verkkoon ihmisille, sitten lisätään käytännön pelivälineet. Kirjaston tunnukset, viivakoodi ja info-tarra.” Osassa tuotteista vielä tämäkään ei riitä. ”Jos on digipack, niin muovitus tehdään vihkoihin. Se hidastaa enää ehkä muutaman päivän. Muovitus tapahtuu eri paikassa. Kun posti tulee muovituspaikasta, niin sitten homma on valmis.”
 Työnjako sovitaan yhdessä tuumin. ”Kaksi ihmistä luetteloi levyjä, osa on asiakaspalvelussa.” Levyjen kasaantumisen tullessa puheeksi miehet myöntävät, että ruuhka on ollut joskus pahakin. ”Tilanne voi hyvinkin olla se, että on 350 levyä odottamassa työstöä. Siinä voi saada perspektiiviä siihen, että kauanko kestää”, Pelttari kertoo työpöydän täyttymisestä.
 ”Luettelointiin voi käyttää noin kolmasosan työajasta. Itse jokainen voi työsysteeminsä organisoida”, selventää Harismaa työajan jakautumista eri toimien kesken. Huolta tulee silti pitää, että asiakaspalvelussa tulee hommat hoidetuksi. Yleispalvelua kun hoitaa koko henkilökunta. Arkistointivastuu jakautuu siis myös niiden kesken, jotka naputtelevat etusormitekniikalla kirjaimia etsien.
 Janne Juurisella työ on, muutenkin kuin pienen levymäärän vuoksi, pienempi. ”Kun jollain muulla Helsingin kirjastolla on jo levy hyllyssä, niin se nopeuttaa. Jos levyä ei löydy vielä mistään, niin levy lähetetään luetteloijalle. Jotkut luetteloivat itse.” Arkistointikokemukset tuntuvat olevan vähäisiä. ”Joskus saadaan lahjoituksia, joita harvemmin on muualla”, hän naurahtaa. ”Kavereiden tekemiäkin olen joskus ottanut.” Silloin kirjoittamishommilta harvemmin voi välttyä.



Vesa Aleksi

---