- Suomalaisia levydivareita (osa 10): Levy-Eskot

Julkaistu : 1 elokuu 2004

Kansikuva puuttuu

Tällä kertaa poikkesimme Joensuuhun jututtamaan paikallisen levykaupan Levy-Eskojen myyjiä. Kysymyksiin vastailivat Kimmo Suomalainen (K) ja Tapani Okkonen (T).

Mistä innostus musiikkiin ja levyihin kohdallanne lähti?

K: Totesin musajuttujen olevan aika viileätä puuhaa joskus alle kymmenvuotiaana äimisteltyäni tätini seinilleen liimaamia fanikuvia. Eli homman lähtökohtina olivat Alvin Stardust, Gary Glitter, David Cassidy ja Nyrok City-sarjakuvat. Ensimmäiset musiikilliset innostuksen aiheet olivat Middle Of The Road ja Paper Lace, suomalaisista Juhani Markola teki miehekkäällä äänellään lähtemättömän vaikutuksen pikkupoikaan. Vakavampia jälkiä jätti sitten vähän vanhempana rockabilly, silloin kun Crazy Cavan ja Teddy and the Tigers sen toivat Suomeen ja Kiteelle. Vaikka farkkuliivissä kyllä pitikin lukea Se, Sensuuri tai Ratsia.

T: Se oli poikana juhlahetki, kun kotiin tuotiin ensimmäinen kasettimankka. Sillä sitten radiosta äänitettiin kaikenlaista. Hurriganes oli varmaan ensimmäinen kunnolla kolahtanut yhtye. Ja Sliipparit vähän myöhemmin.

K: Sinä lähdit kyllä paljon uskottavammilla nimillä. Minua kiehtoi lapsena aikuismusiikki. Toisaalta silloin pienenä osasi suhtautua ennakkoluulottomasti kaikkeen musiikkiin, samaan pisteeseen alkaa uudelleen päästä vasta nyt. Tottakai siinä välissä oli sellainen pitkä ajanjakso, jolloin piti yrittää säilyttää jonkinmoinen uskottavuus. Äänilevyt sinänsä tulivat kuvioon mukaan vasta suhteellisen myöhäisessä vaiheessa, niiden c-kasettien kanssahan siinä pitkään pelailtiin. Meikäläisen kohdalla puhutaan varmaankin 80-luvun alkuvuosista. Ensimmäinen vinyylilevy, jonka itse ostin Kiteen pienistä valikoimista, oli Kirkan Parhaat jollakin äärimmäisellä tarjoushinnalla. Muutama vuosi sitten näin sen vielä jossakin pyörimässä. En nyt ihan omassa hyllyssä, mutta ehkä vanhempien luona. Ensimmäinen ihan ikioma levy oli kuitenkin joku Paul Ankan kokoelma, jonka sain siltä samaiselta tädiltä. Se on vielä tallessa omassa hyllyssä. Ostin muuten ensimmäisen cd-soittimeni jo 80-luvun puolivälissä. Myin sen sitten tosin pois, ja olin välillä useammankin vuoden ilman.

T: Kyllä minäkin olin yläasteella, ennen kuin ensimmäisen vinyylini ostin. Oliskohan se ollut Queenin A Night At The Opera, sitten tulivat Deep Purplen levyt. Niissä sitä sitten aika monta vuotta pitäytyikin. Cd-soittimen ostoa viivytin aika pitkälle, ja olen vielä nykyisinkin, jos nyt en ihan fanaattinen vinyylien kuuntelija, niin ainakin vinyylien ystävä.

Onko missään vaiheessa tullut sellainen olo, että levyjen kanssa puuhailu lipsuu keräilyn puolelle?

K: Kyllähän se meni pahastikin, siitä on tosin aikaa joku viisitoista vuotta. Silloin tuli ostettua melkein kaikki, mikä kiinnosti, varsinkin punkin puolelta. Jos keksi hyvän bändin, piti niiden kaikki levyt saada. Ei enää nykyisin, nyt riittää pelkkä musiikki, kaikkia kalleimpia versioita ei tarvitse saada. Sisältö riittää, esineitä ei niinkään tarvitse. En sentään kopioi levyjä, mutta uusintapainokset ja joskus myös kokoelmalevyt riittävät.

T: Kyllähän tuo keräily on aika tärkeä piirre ollut. Se alkoi siinä viisitoista vuotta sitten. Piti esimerkiksi saada kaikki Zappan levyt, ja niitä onkin nykyisin useita kymmeniä. 1980-90-lukujen vaihteessa grunge-aallon myötä piti saada kaikki Sub Popit ja Amphetamine Reptilet. Mutta sama juttu kuin Kimmolla, nykyisin se ei enää ole niin tärkeätä. Kyllä se musiikki merkitsee, ja aika harkitusti tulee enää kotiin kannettua mitään levyjä. 90-luvulla kierreltiin Kimmon kanssa paljon messuja, sekä myymässä että ostamassa, ja silloin kasautui kotiinkin hirveät niput levyjä.

K: Niin, harvoin niiltä myyntireissuilta kantoi kotiin rahaa, kyllä ne menivät levyjen hankkimiseen.

Innon hiipuminen ei ole kuitenkaan laittanut omia levyjä myyntiin?

T: On niitä tullut myytyäkin, mutta jotkut tietyt kokonaisuudet olen säilyttänyt, kuten juuri nuo Zappat. Ja ne Sub Popin sinkut. Mutta muuten olen myynyt paljonkin pois, satoja levyjä.

K: Henkilökohtaisesti olen laittanut paljonkin levyjä myyntiin. Suurin erä meni silloin, kun perustettiin tätä kauppaa. Mistäpä sitä köyhällä, just opintolainoista selvinneellä poitsulla olisi ollut muuten rahaa vaadittuun osakepääomaan. Toista tuhatta levyä meni myyntiin kerralla. Harmittaakin vähän toisaalta, mutta saahan noita ostettua takaisin, jos siltä tuntuu.

Minkäs verran siellä kotona nykyisin on levyjä?

K: Nimikkeitä taitaa kotona olla noin kolmisen tuhatta, cd:itä vähän enemmän kuin vinyyleitä. Vinyyleissä on sekä sinkkuja että pitkäsoittoja, tarkempaa jakoa näiden kesken en osaa sanoa.

T: Mulla on ehkä vähän tuon alle, vinyyleitä lp:inä ja sinkkuina noin 1500-1600, cd:itä muutamia satoja.

K: Huomaa muuten, että jonkin verran on elpynyt tuo vanha suhtautuminen, jonka mukaan on saatava kaikki jostakin, mistä innostuu. Viimeksi reggaen myötä on huomannut, että kaikkea köntsääkin tulee ostettua. Pitäis ehkä vähän tarkemmin perehtyä etukäteen, mutta tuntuu ettei aika riitä, vaan tutustuminen tapahtuu ostojen kautta. Mutta mitenpä sitä muuten tällaiseen musaan tutustuisikaan kuin ostamalla levyjä. Studio One on kova juttu, ja ylipäänsä 60-70-lukujen ska, rock-steady ja reggae.

Mistä tuli idea perustaa liike?

K: Periaatteessahan olin Vinylmania-lehden ilmestyessä myynyt jonkin verran omia levyjäni ilmoitusten kautta. Kirjoitin siihen lehteen joitakin juttuja, ja sain sitä kautta ilmoitustilaa. Silloin myin levyjäni, jotta sain rahoitettua uusien hankintaa. Varsinainen kauppahomma alkoi, kun minua pyydettiin töihin perusteilla olevaan kauppaan. Kaksi ja puoli vuotta olin töissä Pikku Enkeli-nimisessä liikkeessä, kunnes leipäännyin siihen siinä määrin, että olin lähdössä tekemään jotakin ihan muuta. Pari kaveria sai minut sitten ylipuhuttua mukaan perustamaan omaa liikettä. Näin sai alkunsa Levy-Eskot, joka perustettiin yhdessä Riionheimon Tomin ja Hakalan Maijan kanssa syksyllä 1997. Tapani tuli mukaan, kun Riionheimo muutti pääkaupunkiseudulle työn tai tyttöjen perässä. Tämä tapahtui vähän ennen vuosituhannen vaihdetta.

T: Joo, Kimmon kanssa olin myynyt jo aikaisemmin levyjä noiden edellämainittujen Vinylmanian ilmoitusten kautta. Itse asiassa tutustuinkin Kimmoon jonkun ilmoituksen perusteella. Olin just muuttanut Oulusta Joensuuhun, ja menin Kimmolle katsomaan myytäviä levyjä. Siitä se sitten vähitellen eteni messureissuiksi ja lopulta tähän liikkeeseen. Olin myös vähän kyllästynyt silloisiin töihini, joita ehdin tehdä terveydenhuollon alalla kymmenisen vuotta.

Käyttekö te liikkeen puolesta messuilla?

T: Eipä ole käyty enää pariin, kolmeen vuoteen. Se ei ole oikein kannattavaa hommaa.

K: Joo, jotenkin tuntuu, että 90-luvulla, kun messut olivat vielä suhteellisen tuore juttu, oli ihmisten ostointokin ihan erilainen.

T: Itse asiassa en ole oikein edes selvillä, minkälaisia messuja Etelä- Suomessa nykyisin on. Ei ole tullut käytyä pitkään aikaan. Kuten ei myöskään täällä paikallisissa tapahtumissa. Samat myyjät tuntuvat pyörivän, joten itsellekään ei ole merkittävää tarjottavaa.

K: Itse ainakin toivoisin messuille enemmän yksityisiä myyjiä, jolloin olisi vähän enemmän vaihtelua tarjonnassa. Kyllähän messuilla käymisessä olisi oma viehätyksensä, jos ei tarvitsisi istua montaa tuntia autossa eikä kantaa montaa laatikollista vinyyliä edestakaisin. Ihmisten tapaamisessa on oma viehätyksensä. Sitä vähän kaipaan.

T: Niin, ja kyllähän sitä vieläkin on sen verran kiinnostunut levyistä ja erilaisista julkaisuista, että ihan mielellään kävisi messuilla ostajanakin, jos vain olisi monipuolisempaa tarjontaa. Niinkuin Kimmo sanoi: enemmän yksityisiä myyjiä.

Minkälaisia levyjä te myytte eniten? Mikä on cd:n ja vinyylin suhde myynnistä?

K: Oikeastaan koko sen ajan, kun olen ollut myymässä levyjä, eli noin yhdeksän vuotta, on vinyyliä julkisuudessa yritetty kovasti tappaa. Jossakin vaiheessahan myynti notkahtikin aika pahasti, mutta nyt se tuntuu kääntyvän kovaa vauhtia nousuun. Toisaalta meillähän vinyylin osuus myynnistä on koko ajan ollut melkoisen pientä. Koko ajan kyllä myydään jonkin verran. Nyt meillä on varmaan eniten uusia vinyylejä myynnissä koko Eskojen historiassa. Ja kyllä niitä tällä hetkellä myydäänkin enemmän kuin koskaan.

T: Käytetyille, hyville vinyyleille olisi kyllä kysyntää, mutta tarjontaa ei ole. Rokin klassikoille, kuten Pink Floyd, Led Zeppelin, vanhemmat Black Sabbathit, Tom Waits ja Neil Young, on jatkuva kysyntä. Jos niitä tulee sisään, niin eivätpä kauaa hyllyssä vanhene. Vaan eipä niitä juuri hyväkuntoisina liiku.

Minkälainen osuus postimyynnillä on kokonaismyynnistä?

K: Se on kyllä ihan olematon. Oikeastaan meillä ei edes ole varsinaista postimyyntiä, mutta sitkeästi vaan jotkut asiakkaat haluavat levynsä postitse. Lähinnä tämä toimiikin asiakaskohtaisesti. Tosin nettisivuillamme olevasta harvinaisuudet-osiosta menee levyjä tasaisesti ympäri Suomea. Postimyyntiä varmaan osaltaan rajoittavat korkeat postikulut. Vinyylilevyjen lähettäminen on niin kallista, ettei ihan mitä tahansa viitsitä tilata. Kotisivut on kuitenkin hyvä olla olemassa. Toisaalta ei ehkä haluttaisikaan sitä työtaakkaa, että kaikki levyt pidettäisiin listattuina netissä. Mutta sivujemme tekijä on kertonut siellä käyvän suhteellisen paljon vierailijoita.

Ovatko piraattilevyt isokin ongelma näin lähellä itärajaa?

K: Muutama vuosi sitten aina silloin tällöin niitä tarjottiin, mutta ei missään vaiheessa kovin paljoa. Nykyisin niihin törmää todella harvoin. Eikä me niiden kanssa halutakaan olla missään tekemisissä. Vanhassa kaupassa meillä oli piratismin vastustaminen logon avulla esillä. Piratismi on paitsi laitonta, myös moraalitonta musiikintekijöitä kohtaan. Luultavasti piratismi täällä päin koskettaa enemmän tavaratalojen Top Ten-osastoja kuin meidän kaltaisiamme levykauppoja. Näin ainakin luulisin.

Mitkä ovat teillä olleet viimeaikojen myydyimpiä levyjä?

K: Suomenkielinen, vähän rankempi räime, kuten Mokoma ja Kotiteollisuus myyvät hyvin. Enimmäkseen meidän kassavirtamme muodostuu kuitenkin suurista nimikemääristä, ei niinkään yksittäisistä hittilevyistä. Nightwishin uusin on myynyt mukavasti.

T: Ja toisaalta hyvät, uudet suomalaiset jazz-levyt myyvät aika hyvin. Se on ilahduttavaa, minä myyn mielelläni jazz-levyjä, sekä uutuuksia että klassikoita. Toisaalta sen voi ottaa myös kuluttajavalistuksellisena tehtävänä, on hienoa saada tarjota ihmisille jotakin uutta ja erilaista kuultavaa.

K: Jazz-klassikoita menee loppujen lopuksi aika hyvin kaupaksi. Oma merkityksensä on varmasti kaupungin toimivalla ja viriilillä jazz-kerholla. Jazz-keikkoja on suhteellisen paljon, ja toisaalta on konservatorio, jossa on alalle suuntautuvia muusikonalkuja. Jazz on noussut jopa huomattavaan asemaan myynnin kannalta, ainakin jos vertaa liikkeen alkuaikoihin. Osaltaan se johtunee myös oman tietämyksen lisääntymisestä.

T: Tässä suhteessa voimme tarjota jotakin, mitä tavarataloilta puuttuu. Ennen niissäkin oli enemmän tarjontaa, mutta nyt se on supistunut joihinkin halpis-kokoelmiin. Jazz-klassikoissa on sekin hyvä puoli, että laadukkaita levyjä saa halvalla.

K: Se on ollut hauska huomata, että nykyisin hyvin nuoretkin ihmiset ostavat jazzia. Liekö oma osansa ollut Gurulla ja vastaavilla hiphoppareilla.

Mitkä ovat Levy-Eskojen tulevaisuudennäkymät?

K: Median välityksellähän on aika laillakin julistettu levyjen esineinä vähitellen häviävän. Se on tietysti uhkakuva siinä mielessä, että en minä ainakaan halua ryhtyä myymään mitään nollia ja ykkösiä. Toisaalta, silloin kun Eskot perustettiin, en olisi edes osannut kuvitella jatkavani samoissa hommissa vielä seitsemän vuoden päästä. Meillä oli alkuperäisenä toiveena saada myydä levyjä sellaiset kolme vuotta. Toki toivon jatkossakin tästä työstä leipäni saavan. Parempi sijainti liikkeelle olisi tietenkin aina hyväksi, tässä uudessa paikassa ei käy yhtä paljoa satunnaisia ohikulkijoita kuin edellisessä.

Mitkä ovat teidän suurimmat omat suosikkilevynne kautta aikojen?

K: The Clashin London Callingia ei voi sivuuttaa, se on henkilökohtaisesti yksi tärkeimpiä levyjä musiikinkuuntelun historiassani. Stray Catsien ensimmäinen levy oli melko mullistava tapaus aikoinaan. Ja yksi levy, minkä aina työnnän mielelläni esille suosikeista puhuttaessa, on Eastern Darkin minilevy Long Live The New Flesh. Tässä ehkä suurimmat suosikkini kautta aikojen, tarkempi lista löytyy kotisivuilta. Uusimmista löydöistä puhuttaessa täytyy mainita norjalainen orkesteri nimeltään Kaizers Orchestra, aika erikoinen, hyviä biisejä vähän Tom Waitsin hengessä.

T: Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty paljon hienoja levyjä, otetaan vaikka esimerkiksi amerikkalainen kitaristi Nels Cline, joka on tehnyt hienoa jazz-vaikutteista musaa. U-Street All Starsin ensimmäinen levy oli hieno, ja luultavasti tämä toinenkin nousee samaan sarjaan. Radiopuhelimet tekevät aina hienoja levyjä.

Teksti: Pasi Lehtomaa. (POP N:o 22).



Pasi Lehtomaa

---