- Suomalaisia levydivareita (osa 1): Hippie Shake Records

Julkaistu : 1 helmikuu 2003

Kansikuva puuttuu

Ylivoimaisesti eniten POP:in lukijat ovat palautteissaan toivoneet lehteen juttuja muista levynkeräilijöistä sekä levykaupoista. Saamanne pitää: Aloitamme nyt juttusarjan, jossa esittelemme suomalaisia levydivareita ja siinä samalla niiden pyörittäjien omia musiikillisia ja keräilyllisiä mieltymyksiä. Ensimmäisenä esittelyssä on helsinkiläinen Hippie Shake Records ja liikkeen omistaja Peter Landgren.

Mistä oma kiinnostuksesi musiikkiin ja levyihin lähti?

Kyllä se oli ihan 70-luvun alussa, kun veljen kanssa ostettiin marketista joku halpiskokoelma, jossa oli Sweetiä ja vastaavia. Kävi sitten ilmi, että kyseessä olivat jäljitelmä-äänitykset. Eli ei ihan onnistunutkaan ajatus saada paljon hyviä biisejä vähällä rahalla. Siitä se sitten laajeni. Osteltiin aika paljon levyjä. Varsinkin siinä vaiheessa kun alkoi käydä kesätöissä oli sitten rahaakin laittaa levyihin ihan eri tavalla. Ensimmäinen varsinainen haalimistarve tuli kun veli muutti pois kotoa, ja vei tietenkin osan levyistä mukanaan. Silloin huomasi, että ostettavaksi tulikin aika liuta puuttuvia levyjä. Suurin ostamisbuumi oli itselläni tuossa 80-luvulla.

Vieläkö nykyisin jaksaa töiden jälkeen kotonakin pyöritellä levyjä?

No eipä juuri. Kyllä tässä päivän mittaan saa kuunnella ihan tarvittavan määrän. Tosin kyllä se pieni keräilyidea vielä elää. Jos sattuu tulemaan vastaan sopivasti joku itseltä puuttuva levy, niin tuleehan se talteen poimittua. Varta vasten ei niinkään tule haettua mitään. Mutta ei ole tullut mieleen luopuakaan omista levyistä.

Onko oma kokoelmasi rajattu joihinkin artisteihin tai tyylisuuntiin?

Joo, kyllä siinä tuo 70-luvun alkupuoli korostuu, T-Rex, Bowie. Myös proge ja hard-rock ja heavy.

Minkä kokoinen on kokoelmasi?

Lp:itä on sellaiset 1500, singlejä noin 2000 ja cd:itä tuollaiset 600-700.

Miten syntyi ajatus omasta liikkeestä?

Oikeastaan idea sai alkunsa sen jälkeen, kun itselleni aloin tilailla levyjä ulkomailta. Jossakin vaiheessa ajattelin, että samalla vaivalla voisi tilata useammankin kappaleen. Alussa möin postimyyntinä, kunnes sitten vuonna 94 levyjä alkoi olla sen verran, että pystyin perustamaan oman levykaupan. Tämä nykyinen liike on nyt kolmas paikka, kaikki ovat olleet kuitenkin tässä Hämeentien varrella.

Onko liikkeellä painotuksia?

No kyllähän ne aika pitkälti noudattavat omia mieltymyksiä. Se on helpointa, kun tietääkin jotakin myytävästä kamasta. Aika vaikea olisi myydä jotakin jazzia tai klassista, kun ei siitä osaisi kertoa asiakkaille oikein mitään.

Kun takana alkaa olla kohta vuosikymmen touhuilua levyjen kanssa, niin onko mitään suuntauksia ollut sinä aikana havaittavissa (cd vs. vinyyli)?

Kyllähän tuo vinyylin hiipuminen on selvästi nähtävissä, lähinnä niin ettei kunnon vinyyliä enää tarjota samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Muistan, että silloin oli useitakin levyjä tarjolla niin paljon, ettei niitä voinut ottaa enää vastaan. Nykyisin taas noita samoja älppäreitä ottaisi kyllä ilomielin myyntiin. Käytettyjen cd:iden osalta kierto on hidastunut jonkin verran. Vielä jokin aika sitten käytetyt uutuuslevyt ja jotkin takuusuosikit kuten the Beatles menivät eteenpäin melkein saman tien, nyt ne saattavat seisoakin tiskillä kuukaudenkin. Vinyylin uuden tulemisen suhteen ei ole mitään selvää piikkiä havaittavissa. Tai siis saatavillahan on vaikka mitä, mutta ei se välttämättä mene samassa suhteessa kaupaksi. Osaltaan syynä on se. että monet uutuuslevyt julkaistaan vinyylinä sen verran myöhemmin kuin cd:nä, että ei ihmiset viitsi niitä sitten enää vaihtaa.

Mitä levyjä tällä hetkellä kysellään eniten käytettynä?

Tällä hetkellä ei ole oikein mitään selvää buumia. Jossakin vaiheessa oli kova Doors-vaihe, ja sitten meni paljon southern rockia. Ja kyllähän heavy on aina Suomessa myynyt aika hyvin.

Onko kauppiasurasi aikana tultu tarjoamaan häkellyttäviä kokoelmia myyntiin?

Ei ole kohdalleni sattunut. Kyllähän välillä joukossa on muutama kalliimpikin levy, mutta ei ole vielä koskaan leuka loksahtanut. Ei ole ollut esim. muutamaa kymmentä useamman sadan markan levyä. Kyllä se totuus on yleensä juuri päinvastainen. Joskus kymmenen vuotta sitten kirpputoreilla saattoi löytää yllättäviäkin kasoja, ja ne sai vielä todella halvalla. Mutta ei taida silläkään rintamalla olla asiat enää samalla tolalla.

Mitenkäs ulkomaanyhteydet esim. nettihuutokauppojen suhteen?

Ihan tarkkaa listausta en ole koskaan pitänyt, mutta tällä hetkellä voittajista tuollainen 30-40-prosenttia on ulkomailta. Alussa suhde saattoi olla jopa suurin piirtein puolet ja puolet. Mitään kovin eksoottisia maita ei kuitenkaan joukossa ole, pikemminkin aikalailla vakiintuneita maita, kuten Japani, USA, Ruotsi, Norja, Kreikka, Italia. Toisaalta esim. Tanskaan olen tainnut lähettää yhden ainoan paketin koko aikana. Muuten huutokaupat ovat menneet kyllä ihan hyvin. Ja onhan se itsellekin vähän vaihtelua arkeen.

Levykauppiaan tulevaisuuden uhkakuvat / visiot?

Kyllä tämä levykauppiaan toimenkuva tulee varmasti muuttumaan. Eniten huolettaa kaikenlaisen kopioinnin lisääntyminen jo ihan senkin takia, ettei enää tule käytettyjä levyjä myyntiin, kun kaikilla on vain pelkät kopiot. Nykyisin, nimenomaan siis nuoremmalla sukupolvella, on niin paljon muutakin viihdettä kuin vain elokuvat ja levyt. Paljon aikaa menee esim. tietokoneiden parissa, eikä välttämättä edes kuunnella musiikkia samalla tavalla kuin ennen. Ja tosiaan tuo suuntaus omistaa musiikki, ei niinkään nimenomaan juuri levyjä. Mielenkiintoinen kysymys on, että minne joskus aikoinaan tulevat päätymään yksityisten keräilijöiden levyt. Nythän valtaosa kovan luokan keräilijöistä on tuollaisia viisikymppisiä, plus miinus joitakin vuosia. Mitä tapahtuu, kun he kyllästyvät tai kuolevat pois? Onko sitten joka divari täynnä kalliita levyjä?

Teksti: Pasi Lehtomaa. (POP N:o 13).



Pasi Lehtomaa

---