Kiss - Sonic Boom

WarnerMusic 2009

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Pappaikään ehtinyt Kiss onnistuu yllättämään uusimmalla pitkäsoitollaan Sonic Boomilla. Kuka olisikaan uskonut, että yhtye pystyisi enää tekemään levyä, joka olisi oikeasti kuuntelemisen arvoinen ja vertautuisi positiivisesti myös näiden vanhoihin klassikkolevyihin?
 Yhdeksänkymmentä luku ei ollut yhtyeen musiikin kannalta sitä kaikkein parasta aikaa. Kiss tuntui pahasti aikansa eläneeltä ja vaikka Revenge (1992) oli vielä kohtalainen oli sitä seurannut Psycho Circus (1999) varsinaista räpellystä. Ylipäätään yhtyeen levyillä on usein ollut täyteraitoja suorastaan riesaksi asti. Sonic Boom sitä vastoin käynnistyy lupaavasti ja säilyttää tasaisen viihteellisen otteen aina loppuun asti. Musiikillisesti levyllä on paljon yhteistä Kissin 70-luvun tuotannon kanssa, mutta myös 80-luku on vahvasti esillä.
 Ensimmäisenä singlenä julkaistu Modern Day Delilah on menevä raita, vaikkei edustakaan levyn parasta antia. Nimensä puolesta se paljastaa yhtyeen pääpirujen Gene Simmonsin ja Paul Stanleyn iät. Nämä ovatkin tätä nykyä yhtyeen ainoat alkuperäisjäsenet. Rumpaleiden kanssa yhtyeellä on ollut vuosien varrella huonoa onnea. Nykyisenä rumpalina kuullaan mm. Alice Cooperin taustalla kuultavaa Eric Singeriä, joka hyppäsi Kissin mukaan jo 90-luvulla. Alkuperäisen kitaristin pois jääminen sitä vastoin johtui tämän päihteiden käytöstä ja siitä seuranneesta luottamuspulasta.
 Ace on tätä nykyä kuivilla ja tehnyt myös onnistuneen soololevyn (jonka arvostelu löytyy tästä numerosta), mutta se ei estänyt Tommy Thayeriä ottamasta tämän paikkaa.
 Kärkevimpien arvostelijoiden mielestä uusi Kiss onkin eräänlainen coveryhtye itsestään. Eniten häpeälliseksi koetaan Acen osakseen saama kohtelu ja se että ilmeisen kaupallisista syistä johtuen Thayer ei saanut omaa kasvomaalaustaan, vaan jatkaa ”Space” Acen maalauksen takana.
 Kiss on kuitenkin iso brändi, jonka kohdalla Gene ja Paul eivät ole valmiita ottamaan turhia riskejä. Huippuunsa tuotteistetun yhtyeen ulkomusiikilliset asiat peittävätkin helposti alleen sen musiikilliset arvot. Arvot, joita joidenkin mielestä yhtyeellä ei ole. On myös helppo ajatella yhtye pelkkänä pikkupoikien bändinä, mutta puhtaasti musiikillisesti kuultuna Kissillä on edelleen paljon tarjottavaa menevän rock’n’roll musiikin parissa. Ja tällä linjalla Sonic Boom jyrää hienosti.
 Levyn suhteen on tehty ainoa oikea ratkaisu, eikä se pyri roikkumaan nykyisten trendien perässä. Se on puhdas aikamatka menneeseen ja samalla myös ajaton. Myöskään äijien ikääntyminen ei ole tuonut mukanaan mitään sellaista, joka olisi havaittavissa laulujen sanoituksissa, eikä sellainen ylipäätään soveltuisi Kissin musiikkiin. Paul Stanleyllä on ollut kyllä ongelmia äänensä kanssa jo useamman vuoden ajan, mutta levytetyssä muodossa tämäkään ei muodostu rasitteeksi. Gene Simmons sitä vastoin tuntuu paranevan vanhetessaan.
 Sonic Boom on myös siinä mielessä mainio levy, että ensimmäisenä iskevät raidat kuten Yes I Know (Nobody’s Perfect) ja Say Yeah kestävät kuuntelua samalla, kun muut raidat alkavat aueta. Levy ei ole kuitenkaan kliseistä vapaa ja kappaleet kuten Russian Roulette tuntuvat ajoittain turhankin tutuilta, mutta kokonaisuutena mukaan ei ole juuri turhia paloja eksynyt. Kissille tyypillisesti myös yhtyeen muut jäsenet saavat osansa valokeilasta ja kappaleessa All For The Glory mikin varressa heiluu Eric Singer ja When Lightning Strikesissa Tommy Thayer.
 Levystä on saatavilla myös kolmen levyn erikoisversio. Bonus CD:ltä löytyy alkujaan Japanissa julkaistu Kiss Klassics, joka koostuu viidestätoista uudelleen äänitetystä Kiss -klassikosta. Yleensä tällaiset uudelleenäänitykset ovat turhia, mutta tällä kertaa monen kappaleen kohdalla on onnistuttu sen verran hyvin, että ollaan vahvasti plussan puolella. Nimeä Kiss Live In Buenos Aires kantavalta bonus dvd:ltä löytyy kuusi live-esitystä.
 Kiss on maailman paras rockyhtye samalla tavalla kuin Coca Cola on maailman paras juoma. Tällä tavoin asennoitumalla tästä musiikista saa eniten irti.


Pisteet: 4/5


Janne Hietanen

---