Buffy Sainte-Marie - Running For The Drum

Cooking Vinyl 2009

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Kuudentoista vuoden tauot levytysten välillä ovat muodostumassa traditioksi. Toista kertaa vastaavan ajanjakson jälkeen uuden musiikin pariin palannut kanadanintiaani, Buffy Sainte-Marie (s. 1941) ei tällä kertaa ole ollut turhantarkka tyylivalintojen suhteen.
 Sekvensserien pauhatessa, etninen särörock No No Keshagesh etenee sekamelskassaan. Bassorummun tai muun vastaavan uusi tuleminen kertosäkeen jälkipuoliskoihin on varsin odottamaton tehokeino. Tiukasti lanatun, punkahtavan komppikitaran sekoittaminen pohjoisiin kansanlauluihin tekee Cho Cho Fire:sta jotain aivan muuta. Stemmahuutelut ja silputut ääntelyt ovat esimerkki modernin teknologian ujuttautumisesta syvälle pyhienkin musiikkityylien sisimpään.
 Working for the Government epäilee nimensä mukaisesti kolmekirjaimisia lyhenteitä ja niiden valtaa maailmasta. Vanha epäilijä väläyttää valoakin, junnaava, mutta hypnoottinen Little Wheel Spin and Spin uskoo jokaisen yksilön vaikuttavan isojen rattaiden käynnistämiseen. To the Ends of the World lähentelee brittiläisen agenttielokuvasarjan tunnusmusiikin ominaisuusvaatimuksia. Jako kolmeen lisää draamaa. Perusrock’n’rollia luukuttava I Bet My Heart on You rullaa vuorostaan kolmen soinnun, ei iskun, ympärillä. Elviksen jalanjäljillä muisteleva Blue Sunday rollaa Kevan McKenzien tykittävän kompin ansiosta.
 Kuin 80-luvun jäämistöstä tipahtaa albumin köykäisin sävellys, Easy When the Snow Falls Down. Muun muassa maailmaa syleilevä tapa kirjoittaa, alleviivaten sanoituksia selittelyillä, saattaa kääntyä vastaan määrätyissä piireissä. Kenties Sainte-Marien tunnettu historia avunantojärjestöissä ei näitä mielleyhtymiä aiheuta. Akustinen balladi, Still This Love Goes On aiheuttaa sen sijaan päänsärkyä, päättäen albumin hiukan liiankin perinteisesti.
 Sävellys- ja genretasoilla epätasainen ’Running for the Drum’ on tervetullut esiinmarssi laaja-alaiseksi kääntyneeltä vanhanliiton folkveteraanilta, jonka olisi näin merkittävän tauon aikana uskonut saavan markkinoille tasapainoisemman kuvan aikaansaannoksistaan.
 Levyteollisuuden painiessa ilmaisjakelua vastaan, on paketin mukana tuleva Joan Prowsen DVD-dokumentti lähipiirihaastatteluineen osuva lisä.


Pisteet: 3/5


Vesa Aleksi

---