- Risto

Julkaistu : 1 marraskuu 2006

Elettiin kesää 2004, kun POP- lehteen Ville Leinonen -artikkelia kirjoittaessani artisti (josta muuten nyttemmin on tullut Risto-yhtyeen rumpali) soitti minulle Riston debyyttialbumia hehkuttaen ”tää on loistava levy, tää on tosi loistava levy”. Ja oikeassahan mies oli. Ei montaakaan päivää kun ruinasin levyn julkaisseelta Fonal Recordsilta promokappaletta Riston platasta, mutta posti ei tuonut odottamaani taidepläjäystä. Tästä kului aikaa noin vuosi, jolloin viimeistelimme samaisen artistin kanssa tämän lyriikkakirjan Äänettömiä salamoita taittoa. Työvoiton saavutettuamme siirryimme legendaariseen Kalkun Pubiin oluelle. Oluttuoppien ääressä kuuluu valittaa. Korjaan, aina kuuluu valittaa. Tällä kertaa valitin sitä, että näiltä joiltain Fonalin kaltaisilta lafkoilta ei promoja lehden postilokeroon liiaksi tule ja kohtaloni onkin kirjoitella paremman puutteessa arvosteluja jostain idolsien uusista levyistä. Leinonen toimi tuskani sanansaattajana, kertoi raskaista murheistani Fonalin Samille ja muutaman päivän päästä postilokeroon ilmestyi hyvin epämääräinen kirjekuori tulvillaan hyvin epämääräisen oloisia levyjä. Fonal oli muistanut minua ja joulu oli koittanut vaikka kalenteri ehkä muuta väitti. Paketista löytyi myös Riston debyytti, jota kuunnellessa itsekseni hoin ”tää on loistava levy, tää on tosi loistava levy”. Vihdoin koitti aika tutustua yhtyeen levyyn kunnolla.
 Jorinat sikseen ja asiaan. Vuosi 2006 on ollut Riston mittakaavassa aktiivista aikaa julkaisujen suhteen. Alkuvuodesta ilmestyi nerokkaalla salanimellä Ris-To seiskatuumainen ep-levy Hessu kostaa ja muita hiiritarinoita. Syyskuun lopulla puolestaan ilmestyi toinen pitkäsoittolevy Aurinko aurinko plaa plaa plaa.
 Viimeistään tässä vaiheessa siis on aika alkaa selvittämään sekä itselle että lukijoille kuka on se Risto, joka on Riston takana. Onko kyseessä Saatanan maanpäälle lähettämä piru vai Jumalaa pelkäävä nörtti. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei voida ennakkokäsitysten perusteella jättää pois laskuista.

Risto Ylihärsilä on Risto-yhtyeessä se Risto ja hän aloittaa osaltaan lokakuisena tiistaipäivänä Tampereen Telakalla käydyn haastattelun tähän tapaan muistellen musiikillista historiaansa:
 – Meillä oli Kuopiossa aikoinaan Koirat -niminen popyhtye, jossa kitaraa soitti myöhemmin mm. Kukka-yhtyeestä tuttu Moppi. Laulajana siinä oli Mikko Torvinen, jonka kanssa yhteistyö myös edelleen jatkuu. Koirat-yhtyettä ennen mulla oli kyllä jo yläaste-aikana jotain bändivirityksiä ja olin toiminut myös puhallinorkesterin rumpalina. Eli nämä bändikuviot ovat alkaneet jo joskus vuonna 1985.
 – Kukka oli sitten ensimmäinen levyttämään päässyt yhtye, vaikkei sekään muuta tehnyt kuin ep:n. Kukka toimi 3-4 vuotta, esittäen aluksi suomenkielistä musiikkia. Jossain vaiheessa esityskieli vaihtui ja tuossa vaiheessa taisi se bändin nimikin tulla vasta keksittyä.

Jätetään nyt heti alkuunsa kissat, koirat, hiiret ja kukat tässä yhteydessä suuremmitta huomioitta ja siirtykäämme käsittelemään Riston musiikillisia vaikuttimia. Risto-yhtyettähän on julkisuudessa verrattu ahkerasti mm. Leevi And The Leavingsiin, Kari Peitsamoon ja Juice Leskiseen, vain joitain nimiä mainitakseni.
 – Mä en pienenä kuunnellut hirveästi musiikkia. Se minkä kuuntelin, tuli sitten lähinnä vanhempien kautta. Ja kuuntelin sitten lähinnä klassista laulumusiikkia, kuorolaulua ja tällaista. Tämä on luonut mun omalle musiikille sellaista pohjaa, jota ei välttämättä huomaa, mutta joka on siinä olemassa kuitenkin.
 – Oli meillä sitten myös kotona jotain näitä Finnhits-levyjä, joita tuli veivailtua. Tuomari Nuormion Valo yössä oli niiltä levyiltä tosi kova juttu. Ja sitten meillä oli Love Records -kokoelma Rokkikesä, jolta löytyi mm. Hurriganesin Hot wheels ja Kari Peitsamon Kauppaopiston naiset. Joku meille kotiin osti sitten myös Jaakko Tepon kasetin, jonka omin välittömästi itselleni. Ja ajattelin, että vau, tämähän on mahtavaa, lauletaan savoksi ja kaikkea. Ja jopa ymmärsin että mitä siinä lauletaan. Myöhemmin sitten tuli hankittua muitakin Jaakko Tepon kasetteja.
 – Kyllä mä pienenä sitten kuuntelin myös vaikka Leevejä ja Peitsamoa jonkun verran, mutta niitä oikeastaan sitten enemmän vasta aikuisiällä. Mä aika myöhäisessä vaiheessa vasta aloitin musiikin kuuntelun. Jo aiemmin soittaminen tuntui kivalta, mutta vasta parikymppisenä syntyi sellainen ahaa-elämys ja tajusin miksi tätä joku kuunteleekin.
Tähän tapaan kertoili Risto teille lehden lukijoille musiikillisista vaikuttimistaan. Seuraavaksi Risto tulee kertomaan yhtyeestään Risto. Ja näin hän tarinoi:
 – Yhtyeen nimen innoittajina on toiminut iskelmäartistien nimityyli, kuten Laura ja muut vastaavat.
 – Mä tein Risto-yhtyeen ensimmäisen albumin ekan biisin vuonna 2001. Esityskielen valikoituminen suomeksi oli aika luontevaa. Mä olen aika ummikko englannin kielen kanssa, eli jonkin verran ymmärrän ja Venäjällä pystyn puhumaan sitä, mutta muuten tuottaa hankaluuksia.
 – Kun biisejä alkoi olla valmiina tarpeeksi, ryhdyin muista yhteyksistä tutuilta tyypeiltä kyselemään, että tulisitteko mukaan tällaiseen bändiin. Yhtye perustettiin keväällä 2002, sitten pidettiin ensimmäiset treenit, mentiin studioon ja siinäpä se sitten oikeastaan olikin. Osa ensimmäisen levyn kappaleista tosin äänitettiin sitten myöhemmin uudestaan. Sen jälkeen siinä sitten venähti pari vuotta ennen kuin se tuli julkaistua. Meillä oli levy, jota me ei tarjottu minnekään julkaistavaksi. Ajateltiin, että odottamalla se paras vaihtoehto löytyy. Kieltämättä pari vuotta oli pitkä aika odotella ja siinä alkoi tulla jo sangen epätoivoinen olo. Mutta joku pieni usko siinä säilyi kuitenkin.
 – Fonalin Sami sitten oli kuullut jossain bileissä Riston ekan levyn kappaleista tehtyä cdr:ää. Ja sitten mä kuulin, että Sami oli sen levyn kuullut. Taisi olla joku keikka jota oltiin yhdessä katsomassa, Sami tuli sitten juttelemaan ja kummatkin oikeastaan tiedettiin mitä kumpikin hakee sen levyn suhteen. Siinä ei tarvinnut kokonaisia lauseita juuri vaihtaa. Tuon jälkeen asiat eteni nopeasti ja viikon kuluttua niitä biisejä vielä vähän viimeisteltiin yrittäen parantaa soundeja. Vaikka ei siinä nyt niin hirveästi ollut enää tehtävissä. Osa kappaleista oli studiossa äänitettyä, mutta aika paljon myös treenikämpällä.

Risto

Jokaista Risto-yhtyeen musiikin ystävää ja vihollista epäilemättä kiinnostaa kuulla taustaa biisien synnystä ja historiasta. Niinpä tämän artikkelin pääpainoksi muodostuukin jokaisen albumibiisin syntyhistorian taustan ruotiminen. Asiaa vaikeuttaen selittelyiltä ei vapauteta edes muiden tekemien kappaleiden osalta. Aloitetaan debyyttialbumista Risto, jonka biisien synnystä Risto kertoo teille lukijoille seuraavaa:
 Sade, kultainen sade. – Kappaletta tehdessäni ajattelin, että pitäisi saada seksuaalisesti kieroutuneisuudesta vakavampi tai ainakin erilainen kappale tehdyksi. Eli ettei aihetta käsittele missään funk-biisin muodossa tai tekisi siitä huumoria, vaan vakavan kappaleen parisuhteesta ja rakkaudesta sekä siitä miten tuollainen asia saattaa tuntua puhdistavalta. Varmaan tuossa oli joku Velvet Underground taustalla biisiä tehdessä. Eli sieltä syntynyt ajatus siitä, millainen biisi pitäisi saada tehtyä, mutta vieläkin herkemmässä ja kauniimmassa muodossa.
 Rakkaani, mennään Aasiaan. – Tästä kappaleesta en muista juuri muuta kuin sen, että pohja oli jo äänitetty ja teksti oli vasta puolivalmiissa kunnossa. Se on levyn biiseistä ainoa, jonka kohdalla kappale ei ole ollut valmiina tuossa vaiheessa. Puhtaimmillaan, tai onnistuneimmillaan, kappaleisiin syntyy sävellys ja sanat samaan aikaan rinnakkain. Mutta sitten välillä syntyy tekstejä jotka pitäisi säveltää tai sävellyksiä jotka pitäisi sanoittaa. Ja yritän pitää mielen avoimena kappaleiden kaikenlaisille luomistyyleille.
 Nina, olen palasina. – Kappaleesta piti tulla alun perin syntikkapoppia. Sitten alkoi kuitenkin tuntua, että siinä kappaleessa on pakko olla jossakin kertosäe ja aloin miettimään sitä. Se oli tehty syntikalla aluksi. Sitten mä olin jossain kylässä ja joku soitti Mana Manaa ja Morriconea perättäin, josta sitten syntyi sovitusidea biisiin. Lähtökohdat biisiin oli, että melodia oli valmiina ja otsikko lauletaan kertosäkeessä. Tarina lähti sitten kehittymään siihen ympärille. Loppupeleissä tuli sitten kokeiltua vielä kaikkea paperinleikkelytekniikkaa ja mietittyä miten saisi mahdollisimman hyvin kuvattua kun mieli järkkyy ja äänet alkavat paukkumaan päässä.
 Jumalan kämmen. – Tämä Mopin tekemä biisi oli ensimmäisiä Kukan, tai sen esiasteen, tekemiä kappaleita. Tämä on ollut itselleni sellainen ratkaiseva kappale sen suhteen mitä haluan alkaa tekemään, ja siten sen mukaan ottaminen levylle oli tärkeää. Kappaletta soittaessa alkoi syntyä musiikkia, ajatuksia että tätä musiikkihommaa voisi kehittää harrastuksesta johonkin suuntaan. Se oli haaveena toki ollut aikaisemminkin, mutta siitä tuli päähänpinttymä, että mehän teemme levyjä vielä joskus ja tällaista.
 Levy-yhtiön jätkät. – Mä käytän tekstien tekemiseen yleensä pitkiä aikoja, mutta tämä kappale syntyi verrattain nopeasti, muutamassa päivässä. Kappale syntyi hetkellä jolloin oikeastaan tajusin miten runoja kirjoitetaan. Ja siinä syntyi sitten saman aikaisesti sävellys ja sanoitus. Kappale on tavallaan punkruno. Levy-yhtiöt on kohde mistä voi aina urputtaa. En tiedä onko nykyään asiat kuitenkaan niin huonosti, ellei tulevaa maailmanloppua oteta huomioon, että protestoitavia asioita olisi niin kauheasti. Tässä maassa ainakaan. Nälkään tuskin kuolee kukaan ja niin poispäin. Ja sanakin on suhteellisen vapaa.
 Annukan kaa. – Kappaleen melodia oli jo aika pitkälle valmiina. Räyhäkkäät kertosäkeet syntyi sitten kappaletta tekstittäessä. Ideana oli, että haluan tehdä viiskytlukutyylisen Kauko Röyhkä -balladin. Siinäpä se, en muista kappaleen synnystä paljoakaan.
 Unessa mies, valveilla nainen. – Tämä taisi olla levyn viimeiseksi syntynyt kappale. Säästeliästä melodian ja soinnun käyttöä, jossa kuljetaan musiikillisesti aika perusjutuissa. Kappaleen sovituksesta olen ylpeä. Koitin tavoitella tuollaista meininkiä ja äänittelin koskettimilla melkein kaikki biisissä kuultavat jutut, jotta bändin on sitten helpompi soittaa mukana. Tuota tehdessä alkoi tuntua, että tässähän moderni musiikki kohtaa iskelmän hienosti. Tuolle levylle sitten päätyi ne demoraidat, mitä sinne nyt sitten vähän jotain kitaraa äänitettiin. Olen myös ylpeä kappaleen taustalauluista. Niitä on sitten vaan keikoilla vähän hankalampi heittää, eli kappaleen keikkaversio siten poikkeaa levytysversiosta.
 Kuiskauksesi elää vielä. – Tämä oli ensimmäisiä kappaleita mitä tein. Tuollainen kuolleen rakastetun teema on aina vedonnut minuun ja on ehkä sykähdyttävin aihe mitä tiedän. Biisin teon aikoihin olin todella ahdistunut, mutta tuo oli kuitenkin ensimmäisiä kappaleita joiden teko ei jälkeenpäin tuntunut nololta, vaikka se olikin tehty sellaisessa tilanteessa, jolloin tuntui ettei ole paljoa mitään menetettävää.
 Kateelliselle ystävälle. – Tämä on Mopille sävelletty kappale. Se joskus selitteli mitenkä olen rikas kun mulla on juustoa. Samaan aikaan kuunneltiin Björkiä ja jotain kantriartistia, joista sitten syntyi idea kappaleen sovitukseen.
 Siinä ne tiiviit taustoitukset kaikista Riston ekan albumin biiseistä. Tosiaan, albumi sisälsi vain yhdeksän kappaletta ylittäen hädin tuskin puolen tunnin pituuden.
 – Tuo levyjen pituus on mulle ihan tavoiteltu asia. Kun itse kuuntelen musiikkia, kuuntelen sitä niin intensiivisesti, että en edes hengittäisi samalla ellei se olisi välttämätöntä. Ja tällöin joku 40 minuuttia alkaa olevaan aivan maksimiaika, minkä jaksaa levyyn keskittyä ja olla paikallaan yrittäen uppoutua siihen niin hyvin kuin mahdollista. Eli mielestäni puolen tunnin pituus on kuuntelijaystävällinen ratkaisu. Kyllä tuohon nyt liittyy sekin, että ei niitä biisejä niin kamalasti edes ole. Eli kyllä ne biisit alkaa olla siinä mitä tähän mennessä on levytetty. Mutta vaikka kappaleita olisi ollut enemmänkin, niin ei se levyjä olisi varmaan pidentänyt, vaan ainoastaan nopeuttanut seuraavan levyn ilmestymistä.
 Kappaleiden ja levyn sisällön ohella Riston albumeista puhuttaessa ei voi sivuuttaa kansitaidetta, joka on suorastaan mykistävää. – Olen ylpeä ensimmäisen levyn kansista. Yhteen aikaan mä kopioin cdr:iä ja kirjoitin sitten kirjoituskoneella niiden biisitiedot. Tuntui sitten, että noin oman levyn kohdallakin tulisi toimia. Mä en ole ollut koskaan hyvä markkinoimaan yhtyettä ja nämä kannet olivat ääriesimerkki siitä, että tehdään niin karut kannet kuin mahdollista. Siinä levyssä kukaan ei mene ainakaan kansihalpaan, vaan se on se musiikki mikä levyostajaa puhuttelee. Mua itseä on ärsyttänyt sellaiset kannet, jotka ovat monimutkaisia ja varastavat huomion musiikilta.
 Kansista puheen ollen sivuuttaa ei voi mitenkään Fonal Recordsin pahvisia cd-koteloita, jotka ovat ulkoasullisesti kyllä herttaisia ja arvatenkin myös osoitus levy-yhtiön ekologisesta valveutuneisuudesta, mutta käyttämisen kannalta suorastaan helvetillisiä. Risto puolustelee:– Mun mielestä ne kannet on hirmu kauniita ja maanläheisiä. Itse olen hyvilläni ettei levyjä ole julkaistu muovikantisina. Mä itse en ole kokenut koskaan noiden Fonalin kansien käyttöä mitenkään hirveän ongelmalliseksi, mutta paljon olen kuullut kyllä ettei se helppoa ole niiden käyttö. Mutta pitää sitä kuulijankin nähdä vähän vaivaa musiikin eteen.
 Puhuttaessa kappaleiden toteutuksista ja vertauksista niiden nykyisiin keikkaversioihin Risto tiivistää: – Kun tuota ekaa levyä kuuntelee, niin siinä on sellainen epävarma nössö laulamassa. Keikoilla noita kappaleita tulee nykyään esitettyä paljon itsevarmemmin ja se muuttaa myös lähestymistapaa. Mutta kaikki tulkinnat ovat yhtä aitoja. Alkoi vaan tuntua, että mitä järkeä on käydä keikoilla, jos kappaleet esitetään siellä samalla tavalla kuin ne kuullaan levyllä.
 Puitteet huomioiden Riston debyyttialbumin myyntiä voi pitää vähintäänkin kelvollisena. Sen 500 kappaleen ensipainos myytiin kohtalaisen ripeästi pois ja Riston arvioiden mukaan levyn kokonaispainosmäärät liikkuvat 1 500 kappaleen tuntumassa. Fonalin muiden levyjen tavoin myös Riston levylle on ollut kysyntää ulkomailla. Tekijän mukaan vientitukia ei kuitenkaan ole vielä tästä huolimatta haettu. Ja ylipäätään tekijän suhtautuminen kaupallisuuteen on lähinnä välinpitämätön. – Eihän siitä pelkoa ole, että levyt suuria määriä alkaisivat myydä. Eikä mulla ole koskaan ollut mitään kaupallisia päämääriä tai pelkoja. Ensimmäistä levyä tehdessä mua huvitti suunnattomasti se, että mikään levy-yhtiö ei huoli meitä ja nämä eivät soi missään, mutta nämä ovat hirmu hyviä kappaleita. Mutta näemmä kuitenkin levy-yhtiöillä on sitten parempi huumorintaju kuin mitä kuvittelin. Ja onhan nuo biisit vähän soinutkin jossain. Eli ei ihan niin huonosti ole käynyt kuin mitä naureskelin silloin ensimmäistä levyä tehdessä.
 Seuraava Risto-julkaisu saatiin kauppoihin joulun alla 2005, kun Lipposen levy ja kasetti julkaisi seiskatuumaisen sinkun Discopallo, joka päätyi myöhemmin myös yhtyeen kakkosalbumille. – Tuolla sinkullahan Discopallo on aika erilaisena versiona. Tuolla sinkulla se kuullaan sellaisena versiona, millainen se aluksi oli livenäkin.

Ris-To

Helmikuun alussa 2006 yhtyeemme julkaisi nerokkaalla salanimellä Ris-To seiskatuumaisen aikuisille suunnatun lastenlevy-ep:n Hessu kostaa ja muita hiiritarinoita. – Pitkään ja hartaasti sitä mietittiin mitenkä ei oltaisi tunnistettavia ja päädyimme salanimeen Ris-To. No oikeasti se on enemmän sellainen graafinen juttu se tavuviiva siellä, koska kyse oli kuitenkin lastenlauluihin viittaavasta levystä.
 – Tarkoituksena oli tehdä kokonainen albumillinen, jos ei tuollaista matskua, niin kuitenkin lastenlaulu- ja sarjakuvahenkistä musiikkia. Ja Aurinko aurinko plaa plaa plaa piti olla nimi. Sitten tuntuikin vaan hirveän hankalalta tehdä niin paljon sellaisia biisejä ja piti miettiä alkaako rajoittamaan omaa ilmaisuaan vai tekeekö sellaisia biisejä kuin syntyy. Mutta tuo toinen albumi alkoi viivästymään, joten päätettiin, että voitaisiin tällainen nerokkaalla salanimellä tehty ep julkaista välissä ennen seuraavaa pitkäsoittoa rauhoittamaan ja todistamaan, että hengissä ollaan.
 Seiskatuumaista tulevaa keräilyharvinaisuutta painettiin 500 kpl.



Juha Rantala

---