Kymmenen cd-levyä ja sidottu 117-sivuinen kirja antaa mahtipontiset ja arvokkaat puitteet Warner Musicin uudelle Junnu Vainio-kokoelmalle Legendat laulut, joka sisältää taiteilijan koko uran kaikki tiedossa olevat studioäänitykset. Mukana on siis paitsi kaikki Junnun kaupalliseen myyntiin tehdyt äänitteet, niin myös kunnioitettava määrä erilaisia mainos- ja onnittelulauluja. Lähtökohdat ovat siis melkein täydelliset. Melkein-varaus liittyy siihen, että kun panostuksissa on menty näin pitkälle, niin levyjen pakkaaminen singlekoteloihin tuntuu nuukailulta eikä edusta aivan loppuun asti vietyä suunnittelua. Ja samaten toteutus ei kaikilta osin muutenkaan ole aivan loppuun asti hiottu.
Mutta mitä tämä massiivinen ja ennen kaikkea musiikillisesti lupaava paketti pitää sisällään?
Koreita kuvia, vähän asiaa
Aloitetaan paketin mukana tulevasta kirjasta. Täytyy myöntää, että odotukset sen suhteen olivat korkealla ja valitettavasti ne eivät kaikilta osin toteudu.
Esimerkiksi yhden ja saman kuvan toistuminen kirjassa seitsemän kertaa koko sivun suuruisena (vierekkäisen sivun ollessa puolestaan varattuna otsikolle) synnyttää mielikuvan ongelmista saada täytettyä 117-sivuinen kirjanen tarvittavalla määrällä aineistoa. Tästä kuitenkaan tuskin on kysymys, sillä luulisi Warner Musicin arkistoista löytyvän runsain mitoin artistista kuvitusta. Ei silti sillä, ettäkö kirjan pitäisi kuvituksen puolesta noin yleisesti hävetä olemassaoloaan. Päinvastoin, kokonaisuutena kirjan kuvatoimitus on tehty ammattitaidolla ja huolella.
Kirjan teksteistä Ilkka Vainion ja Vexi Salmen muutaman lauseen tekstit jäävät kokonaisuudessa varsin irrallisiksi. Jukka Virtasen alkusanat puolestaan ovat pakollista kokoelmalöpinää. Peter von Baghin muutaman sivun mietteet haastattelusitaatteineen sitten ovatkin jo edellisiä mielenkiintoisempaa luettavaa, vaikka se tarjoaakin enemmän satunnaisia välähdyksiä kuin laajempaa kokonaiskuvaa Vainion urasta.
Kirjasen parasta antia on kuitenkin Pekka Nissilän toimittama kappaleiden esittelyosuus. Mutta sen vahvuus on nimenomaan biisien arvioimisessa. Tekstin faktatiedon määrä ei järin massiivinen ole ja sekin vähä sisältää liiaksi virheitä: Nimipuolella tapahtuu pientä vaarattomampaa kompurointia, kuten Ritva ”Kike” Elomaan nimi vaihtuu Kristiinaksi. Edellistä nolompaa on kuitenkin se, että läpi liki kolmekymmentäsivuisen tekstin Nissilä siteeraa ahkerimmin tutkija Jari Heinosen tekstejä ja vasta viimeisillä sivuilla nimen kirjoittaminen oikein onnistuu. Valtaosan tekstistä Nissilä kutsuu Jaria kerta toisensa jälkeen Juhaksi. Myös biisien tekijätiedoissa tapahtuu sekoilua ja Nissilä esimerkiksi tietää virheellisesti kertoa Laihian keikka -biisin olevan Raul Reimanin sanoitus. Kyllä se ihan Junnun oma teksti on. Ja vastaavasti taas Kukaan ei oo kukaan on Reimanin teksti ja Jori Sivosen sävellys, jonka Nissilä jättää huomiotta, vaikka muuten niin tarkkaan selostaakin biisien tekijöitä sovittajista lähtien.
Artikkelien lisäksi kirjasta löytyy levyn jokaisen kappaleen soittaja- ja levytystiedot sekä nelivärikuvituksella varustettu diskografia. Tältä osin kirja ansaitseekin varauksettoman ja mitä suurimman kiitoksen osakseen.
Informaatiota siis kansien välistä löytyy, mutta lukukokemuksena kirja jää köyhänlaiseksi.
Levyt singlekoteloissa
Kuten alussa jo mainittukin, ei levyjen pakkaamista singlekoteloihin voi pitää hyvänä ratkaisuna. Se tekee ”selailukuuntelijalle” mieleistensä biisien etsimisen hankalaksi ja se näyttää muuten pramean paketin puitteissa halvalta ratkaisulta.
Cd:iden sisältöjako sitä vastoin on onnistunut ja perusteltu. Seitsemälle ensimmäiselle cd:lle on koottu aikajärjestyksessä kaikki Vainion kaupalliseen jakeluun levyttämät kappaleet, lukuun ottamatta pornolauluja. Kahdeksannelle ja yhdeksännelle levylle on taas koottu kaikki mainos- ja onnittelulaulut, joista osa on vasta nyt ensimmäistä kertaa suuren yleisön kuultavissa. Kymmenennelle cd:lle puolestaan on eristetty Junnun itsensä esittämät seitsemänkymmentäluvun jälkipuoliskolla levytetyt pornolaulut. Niin tarkkaan kun kokoelman esittäjätiedot pääsääntöisesti onkin dokumentoitu, niin Pahojen poikien laulujen muut laulajat Junnun lisäksi jäävät edelleen hämärän peittoon.
Musiikin riemuvoitto
Kiitosta ansaitsee ilman muuta myös levyjen tekninen taso ja sitä kautta julkaisun masterointipajana käytetty Chartmakers. Valtaosassa materiaalissa äänilähteenä on käytetty levyjen master-nauhoja, mutta esimerkiksi Vainion ensimmäisen albumin Viisari värähtää kappaleet on jouduttu siirtämään digitaaliseen aikaan vinyylilevyltä ja osa harvinaisemmista levytyksistä jopa vanhoilta c-kaseteilta. Äänilähteet huomioiden tekninen laatu näidenkin kappaleiden kohdalla on erinomainen. Ja läpi kokoelman laulujen masteroinnin taso päihittää kaikki aiemmat Junnun cd-julkaisut.
Niin massiivinen kuin tämä kokoelma onkin, niin silti tuntuu uskomattomalta että Vainio levytti urallaan mainos- ja onnittelulaulut laskuista pois jättäen reippaasti alle 200 laulua. Uskomattomalta siksi, kun miettii kuinka suuri osuus näistä kappaleista on kohonnut vuosien varrella ajattomiksi klassikoiksi. Vainion levytysten onnistumisprosenttia voi siis pitää vähintäänkin ilmiömäisenä. Toisaalta tällainen definitiivinen kokoelma tuo säälimättömällä tavalla ilmi myös sen, että mestarikaan ei ole erehtymätön ja heikoimmat levytykset eivät ole syyttä jääneet vuosien varrella unohduksiin. Kulttuurihistoriallisesti niiden julkaisu on kuitenkin kannatettavaa ja kieltämättä myös tuntemattomista raidoista parhaimmat pitävät pintansa.
Kokoelman kronologisuus paljastaa kuulijalle selkeästi myös sen, että uran edetessä Vainion taiteelliset hutit vähenivät selkeästi ja kaiken kaikkiaan musiikki muuttui entistä tarkoituksenmukaisemmaksi ja hiotummaksi. 80-luvun suurimmat evergreenit Albatrossi ja Vanhojapoikia viiksekkäitä ovat vain yksittäisesimerkkejä tästä.
Edellä mainituista toteutuksellisista puutteistaan huolimatta Legendan laulut -kokoelmaa voi perustellusti nimittää suomalaisen populaarimusiikin historian upeimmaksi kokoelmajulkaisuksi. Ja ennen kaikkea se on julkaisijana toimineelta Warner Musicilta mahtava panostus, jossa kulttuurilliset arvot ovat menneet taloudellisten arvojen edelle. Tunnetusti tällaisten julkaisujen valmistaminen on kallista lystiä ja taloudellisesti levy-yhtiölle olisi varmastikin ollut kannattavampaa julkaista albumit erillisjulkaisuina massiivisena sarjana samaan tyyliin kuin on toimittu esimerkiksi Kirkan ja Irwinin tuotannon kohdalla.
Legendan laulut on laajin tähän mennessä julkaistu suomalaisen populaarimusiikin tekijän kokoelma. Tosin kovin pitkäaikaiseksi tämä ennätys ei tule jäämään, sillä kokoelman tuotantoyhtiöllä ProVisualilla sekä julkaisijalla Warner Musicilla on paraikaa tekeillä vieläkin massiivisempi julkaisu. Lähiaikoina kauppaan löytää tiensä näet peräti neljäntoista cd:n laajuinen Tapio Rautavaara -kokoelma. Rohkea julkaisupäätös sekin. Varsinkin kun Rautavaaran vuonna 1995 julkaistu viiden cd:n boksi En päivääkään vaihtaisi pois ei tainnut myydä ihan odotetulla tavalla – ainakaan niistä levymääristä päätellen, mitä julkaisuja syydettiin aikoinaan Anttilan alennuskaukaloihin.
Pisteet: 4/5
