- Kari Peitsamon amerikkalaiset unelmat

Julkaistu : 1 elokuu 2005

Yksi tämän vuoden tapaus suomalaisen rockin saralla on ilman muuta Kari Peitsamon ja Freud Marx Engels & Jungin yhteislevyn Amerikkalaisia unelmia ilmestyminen. Levy on herättänyt julkisuudessakin runsaasti keskustelua, sekä hyvässä että pahassa. Oheisessa haastattelussa Kari Peitsamo kertoo oman näkemyksensä levyn synnystä sekä sen tekemiseen liittyvistä ristiriidoista. Lisäksi Kari kommentoi levylle tekemiään biisejä sekä niitä paria Freukkari-kappaletta, joiden laulamiseen itse osallistui.

I. TUTUSTUMINEN FREUKKAREIHIN

Mä kohtasin Freukkarit ensimmäisen kerran vuonna 1986. Ne oli silloin keikalla Tampere-hotellin sisäpihalla. Pekka Myllykoskella oli sellainen iso Puinen koira -rintanappi, joka taisi olla sen broidin tekemä. Tuollaista miestä, joka oli jo noin omistautunut fani, oli tietenkin sitten helppo mun lähestyä.
 Mä olen tykännyt aina Freukkareiden tyylistä tehdä musiikkia ja Pekan tyylistä tehdä tekstejä. Ja siitä, että vaikka ne tekee tällaista kotikutoista Suomi-rockia, niin se amerikkalaisen musiikkitradition kunnioittaminen kuuluu noista biiseistä.
 Jonkinlainen hengenheimolaisuus on siis lähtöisin jo noilta vuosilta. En tiedä kuinka aidosti se ihailu on ollut molemminpuolista, mutta Freukkarithan ovat sittemmin levyttäneet kyllä joitain mun biisejä. Ja se on kieltämättä ollut mulle yllätyskin. Mutta mun biiseissä on ehkä sitten ollut sellaista selkeyttä ja perinnetietoisuutta, joka sopii hyvin Freukkareiden tyyliin.

II. IDEA: YHTEISALBUMIN TEKEMINEN

Me tavattiin Arto Pajukallion kanssa mun Taistelujen tiellä -albumin ilmestymisen jälkeen keväällä 2004. Mä olin käymässä levy-yhtiön toimistolla ja Pilli tuli mua vastaan Helsingin rautatieasemalla. Pilli onnitteli mua loistavasta levystä ja sanoi, että jos mua kiinnostaa tehdä bändilevy toistekin, niin Freukkarit on kyllä käytettävissä.
 Me ei puhuttu sen enempää siitä, että minkä tyyppinen levy olisi tai muuta. Kuitenkin kun mä aloin tekemään sen jälkeen biisejä, niin mä jo tuossa vaiheessa ajattelin miltä ne kuulostaisi Freukkareiden kanssa soitettuna.
 Loppukesästä mä sitten laitoin Pillille tekstiviestin, että oletteko te tosissanne ja tehdäänkö me se levy. Pilli vastasi mulle että totta helvetissä tehdään ja pyysi lähettämään jonkinlaisen demon biiseistä. No näin mä sitten toiminkin ja siitä tuo prosessi lähti käyntiin.
 Sillä demolla oli sellaisiakin biisejä, jotka eivät koskaan päätyneet levylle. Julkaistuista biiseistä mukana oli Punaisen Dartin kirous ja julkaisemattomista mm. Kunhan tuo mannerjää ei vain halkeais´ sekä Rockin With Freud Marx Engels & Jung. Mä tein sitten vielä toisenkin demon, mutta siltä ei tainnut levylle päätyä yhtäkään biisiä.
 Noihin demoihin Pilli suhtautui kuitenkin myönteisesti kehumalla ne pystyyn. En tiedä oliko se diplomatiaa vaiko aitoa innostumista, mutta joka tapauksessa palaute oli sitä, että nämä biisit ovat just sellaista materiaalia jota tilattiin. Mä en sen tarkemmin kysellyt tuolloin mitä heiltä on levylle tulossa, mutta puhetta oli, että tehtäisiin materiaali puoliksi.
 Tuossa vaiheessa levyntekoprosessi vaikutti siis hyvin luontevalta ja mutkattomalta.
 Vaikkei me siitä puhuttukaan, niin mulla itselläni oli jo aikaisemminkin käynyt mielessä, että voisi käyttää Freukkareita bändinä omissa biiseissä. Siis joko tekemällä heille materiaalia tai sitten tehdä oman levyn heidän kanssaan.

III. STUDIOON

Pilli esitteli idean yhteisalbumin tekemisestä levy-yhtiölle ja sai sieltä siunauksen projektille. Sen jälkeen Pilli ehdotti mulle, että levy tehtäisiin Freukkarien sabluunalla, eli Olli Haavisto äänittää ja tuottaa levyn. Mulle tämä sopi ilman muuta. Mä olen jo vuosia ihaillut Ollia ja sen tekemiä duuneja.
 Me sovittiin sitten studiopäivät maaliskuun alkupuolelle. Mä ilmoitin, että mun ei sen enempää tarvitse treenata ja että kyllä mä omat biisini osaan. Ja sitten, että jos heillä on toiveita miten mä soitan tai laulan heidän biiseissä, niin kyllä sekin onnistuu.
 Freukkarit olivat sitten keikalla Nokialla ja me pidettiin Tampereella palaveri levyn teon suhteen. Tuolloin Pilli mm. ehdotti, että mä laulaisin biisin HD-mies. Mä sitten lupasinkin laulaa sen. Se osoittautuikin kohtalokkaaksi jutuksi, koska se ei osoittautunutkaan niin yksinkertaiseksi jutuksi sen tekeminen.
 Kun nauhoitusten aika koitti, niin mulle oli buukattu Helsingistä hotellihuone viikoksi. Eli tuon verran niille nauhoituksille oli varattu aikaa. Majoittauduin sitten sunnuntai-iltana Helsinkiin ja maanantaiaamuna alettiin hommiin.
 Ensimmäistä studiopäivää edeltävänä iltana mä olin tehnyt vielä kolme uutta biisiä, jotka olivat Teksasin Puupää, Acoustic Epiphone Revenge Man ja Kipinä-Mikko. Me tehtiin noihin kaikkiin biiseihin pohjat ekana studiopäivänä. Eli tuosta levylle päätymättömästä Kipinä-Mikostakin on siis olemassa pohjat, mutta se jäi levyltä pois, koska sille päätyi musiikillisesti vähän saman tyylinen kappale Takaisin Tupeloon.
 Ensimmäisen studiopäivän jälkeen kaikki näytti hyvältä. Toisena päivänä sitten alkoi syntyä erilaisia kupruja. Tuon ensimmäisen studiopäivän jälkeen me oltiin ryyppäämässä, jolloin Pekka heitti idean Takaisin Tupeloon -biisistä. Mä sitten tein tuon biisin yöllä hotellissa ja se nauhoitettiin heti tiistaiaamuna. Tuossa vaiheessa tuotantopolitiikka sitten repesi ikäänkuin kahdeksi ideologiseksi linjaksi. Mun mielestä tuo biisi onnistui aivan helvetin hyvin ja sen jälkeen me sitten nauhoitettiin Räpä Rällääseen. Pillillä oli idea, että testaillaan erilaisia sovituksia. Mä sanoin rumpali Markukselle että soita suoraa komppia ja Jugille että soita jotain riffiä tuosta g:stä. Kuuntelin sitä, sanoin että se on siinä ja ei muuta kuin äänitys käyntiin. Pilli ei tästä tykännyt, vaan olisi halunnut enemmän kehitellä sitä sovitusta. Ja tästä syntyi sitten ne ensimmäiset erimielisyydet. Mun mielestä tuottaminen ei ole sama asia kuin sovittaminen. The Beatles saattoi sessioissaan sovittaa biisejään kuukauden ja sovittaa niitä edestakaisin, koska ne oli soittanut vuosikausia yhdessä lähes joka päivä ja tunsivat toisensa. Mutta jos me oltaisiin lähdetty hakemaan jotain sovituksia, joista kenelläkään ei ole mitään selkeitä näkemyksiä mitä niistä tulee, niin siinä olisi nopeasti tullut juhannus vastaa koko biisin ja session hajotessa. Silloin mä tavallaan jyräsin Ollin ja Pillin ylitse, kun mä sanoin, että nyt me ei testailla yhtään mitään, koska tää rokkaa, uskokaa korvianne. Tuosta alkoi erimielisyydet ja sen jälkeen se olikin sellaista kissanhännän vetoa, että mitä tehdään, miten tehdään ja kuka tekee.
 Takaisin Tupeloon ja Räpä Rällääseen esimerkiksi ovat sellaisia biisejä, joista Pilli valitti, että ne kuulostaa liikaa Skootterilta. Mun mielestä tuo ei taas pitänyt paikkaansa ja Freukkareille oli hyväksi avata sitä omaa soundiaan. Ja ne biisit sitäpaitsi kuulostaa silti Freukkareilta. Pilli oli huolissaan siitä, että levystä kehittyy liikaa Peitsamon levy, jossa Freukkarit vaan soittaa. Mun mielestä sillä ei ole yhtään väliä, että olisiko levy ollut Peitsamo-levy jossa soittaa Freukkarit vaiko Freukkari-levy, jossa vierailee Peitsamo. Mutta tämä kuitenkin aiheutti ristiriitoja.
 Mun mielestä noissa mainituissa kappaleissa jossain Europarlamentti-biisissä oli niin vaivaton ja suvereeni svengi, että olisi ollut suuri vääryys jos näitä kappaleita olisi alettu sovittamaan uusiksi. Enkä mä edes ymmärrä miksi niin olisi pitänyt tehdä. Mä en vieläkään ymmärrä mitä Pilli ajoi vaatimuksillaan takaa. Se olisi eri asia, jos sillä olisi ollut selkeä näkemys miltä homman pitää kuulostaa.
 Yksi monista kärhämistä liittyi naiskuoron käyttöön. Mä olin alusta asti sitä mieltä, että levylle pitää saada mukaan myös naisääniä kuoroon. Ja jonkun biisin naislaulaja voisi jopa laulaa kokonaan. Tätä ajatellen mä olin tehnyt Charles Bronson -biisin, joka on siis sanoitettu naisen laulettavaksi. Se biisi oli aluksi ihan toisenlainen, mutta Pilli halusi sovittaa sen uusiksi ja mä soin sen oikeuden hänelle.
 Takaisiin Tupeloon -biisin kohdalla mulla oli taas mielessä tällainen Las Vegas -tyyppinen naiskuoro, joka Elviksellä oli See see Riderissa. Mä kysyin Pillin mielipidettä tähän ja se hyväksyi ajatuksen, mutta sanoi haluavansa hoitaa kuorosovituksen. Ja se sopi mulle. Siitä hommasta ei kuitenkaan meinannut tulla sitten yhtään mitään ja mä odotin varmaan kuukauden koska ne kuoro-osuudet siihen biisiin lauletaan. Tätä levyähän tehtiin sen ensimmäisen levytysviikon jälkeen pätkissä. Silloin mulla ei ollut enää mahdollisuus kunnolla esittää näkemyksiäni, vaan jouduin suunnilleen tekstiviesteillä sanomaan, että siihen kohtaan tulee e, siihen d ja niin edelleen. Mä kuitenkin luotin, että Pilli tekee ne hommat kuten sovittu. Vaan eipä se tehnytkään. Siinä vaiheessa kun deadlinet studioajan suhteen oli menossa umpeen, niin mä pyysin Pilliltä, että voisitko sä nyt soittaa millaiset ne kuoro-osuudet on. No eihän ne sitten ollut ollenkaan sinnepäinkään kuin oli sovittu. Siinä vaiheessa mä sitten repesin lopullisesti ja tajusin että homma kusee pahasti. Mä sanoin, että meidän on tehtävä nämä uusiksi. Vastaus oli ”ei ole aikaa, mene kotiisi”. Mä olin ihan puulla päähän lyöty ja tosiaan menin kotiin. Sitten mä kysyin levy-yhtiön Samilta, että voiko homma tosiaan mennä näin. No, Atte Blom kuuli sitten asiasta ja sanoi, että tietenkin mun biisit tehdään niinkuin haluan. Ja Atte sitten määräsi sessiot uudelleen käyntiin.
 Levynteko siis meni tällaiseksi, että joutuu tappelemaan oman levynsä sisällöstä, mikä tuntuu aivan absurdilta.



Juha Rantala

---