- Jytäjemmarit - Underground-countryn lähettiläät

Julkaistu : 1 toukokuu 2007

Underground-countryn sanansaattajat Pekka Myllykoski & Jytäjemmarit ovat kolmen vuoden aikana julkaisseet kaikessa hiljaisuudessa, näin kai voi perustellusti sanoa, kaksi pitkäsoittoa, kaksi ep-levyä ja yhden singlen. Lisäksi viisi vuotta sitten bändin puuhamiehet Marko Aho ja Antero Gustafsson toimittivat kirjan Mikko saa relaa! Uutta materiaaliakin on kovaa vauhtia tulossa, joten onkin perusteltua käydä läpi Jytäjemmareiden historian lyhyt oppimäärä tässä yhteydessä. Oppaana matkalla toimii Marko Aho, joka tammikuisena iltapäivänä Telakan pöydän ääressä muisteli bändin tekemisiä ja visioi tulevia.
Esihistoriaa

– Mun ja Pekka Myllykosken ystävyyden synty liittyy Alli And The Gators -singleen, joka tehtiin vuonna 1992. Kun se bändi perustettiin, niin me mentiin samantien studioon. Meillä oli kolme biisiä. Kaveri sanoi, että olisi kiva tehdä kantrilevy, kun froikkaritkin tekee. Mä sanoin että tehdään vaan, ei siinä mitään. Sille singlelle tuli sitten kappale Jos osaisin laulaa kantria (lailla Pekka Myllykosken). No levyn kanteen ei tietenkään tullut mitään yhteystietoja ja levyyn merkittiin kappaleiden tekijäksi salanimi A. Kuinkamoinen.
 – Joskus 1993 me esiinnyttiin sitten Froikkareiden lämppärinä Tulliklubilla. Mä vein sitten Pekalle tuon levyn. Pekka sanoi, että mulla on jo tuo levy, tietäisi vaan kuka ne biisit on tehnyt, ne on ihan saatanan hyviä. No sanoin että ne on mun biisejäni. No tuosta alkoi meidän ystävyys. Kun kumpikin diggasi toistensa tekemisiä, niin se oli aika hyvä alku.
 – Anteroon, joka on Jytäjemmareiden kaikessa hulluudessa toinen kantava voima, mä törmäsin Kujasen baarissa joskus 90-luvun puolivälissä. Se oli Marko Juhani Rautavaaran kanssa keikalla siellä, kuuli kun meidän pöydässä puhuttiin kantrista ja tuppautui seuraan keskustelemaan. Me sitten huomattiin, että meillä on aika paljon yhteisiä intressejä.
 – Jossain vaiheessa mä huomasin sitten tulleeni potkituksi pois Alli And The Gators -bändistä. Tulistuneena lähdin sitten Helsinkiin vapaapäivänäni ryyppäämään ja valittamaan kaikille surkeata kohtaloani. Päädyin sitten Anteron keikalle ja siinä tuli sitten höpistyä kaikkea. Antero sitten kysyi, että mihinkä mä olen yöksi menossa. Sanoin ettei ole tullut edes mietittyä moista, olipa hyvä että tuli asia puheeksi kolmelta aamuyöllä. No Antero pyysi mut sitten sen luokse yöksi. Siellä me sitten aamuyön tunteina juotiin puolukkamehua ja kossua. Niin ja perustettiin bändi, 16.8.1997. Eli kymmenvuotisjuhlat ovat edessä juuri. Varmuudeksi me kirjoitettiin se perustamispäivä vielä Anteron kämpän seinään ylös, jottei se unohtuisi.
 – Aluksi meillä oli useita eri muusikoita, joiden kanssa tehtiin keikkoja. Bändissä oli parhaimmillaan vissiin kolme eri rumpalia, joista tuli keikalle se joka pääsi, ja pari basistiakin. Eli ei se ollut edes mikään bändi, vaan nimi jonka alla tehtiin töitä. Sen bändin nimi oli aluksi Additional Musicians, mutta eihän se nimi toiminut, se oli kaikissa keikkailmoituksissakin kirjoitettu väärin. Mä taas olin Beat Farmers -orkesterin fanina jo pidempään miettinyt, että olisi kiva perustaa Jytäjemmarit-niminen orkesteri. Niin me sitten jossain vaiheessa matkaa vaihdettiin bändin nimi tuoksi.

Mikko saa relaa

Ennen kuin otamme käsittelyyn Jytäjemmareiden levytetyn tuotannon, on syytä esitellä suomalaisen musiikkikirjallisuuden unohdettu klassikko Mikko saa relaa!, joka sisältää Pekka Myllykosken laulutekstejä sekä tarinoita niiden ympäriltä.
 – Me alettiin Anteron kanssa tuota kirjaa miettimään oikeastaan heti toisiimme tutustuttuamme siihen aikaan, kun Pekka oli mukana Maltaan Haukoissa, jossa sillä ei nyt niin kauhean juhlavasti mennyt. Eikä niillä ollut hirveästi keikkaakaan.
 – Kun bändin nimi oli vaihdettu Jytäjemmareiksi, niin me alettiin miettimään heti levyn tekemistä.
 – Kun me Pekan kanssa tunnettiin, niin mä pyysin että se tulisi laulamaan meidän levylle muutaman biisin, kun mä en osaa laulaa. Pekka sanoi että totta kai se tulee. Sitten me alettiin tekemään joitakin keikkojakin, Kujasen baarissa nyt ensialkuun tietenkin. Se oli hauskaa ja niitä keikkoja sitten tehtiin tuossa 1999-2000 jonkun verran.
 – Tuo kirja sai sitten tuon jälkeen alkunsa. Se lähti siitä, että me oltiin meillä ja alettiin sitten aamulla puhumaan jostain Eppu Normaalin biisistä. Mä kaivoin Mikko Saarelan Minun Suomeni -kirjan esiin ja kun oltiin kahvit juotu, niin oltiin todettu että täytyyhän Pekan teksteistäkin tehdä samanlainen kirja. Kun Pekka keksi että kirjan nimeksi tulee Mikko saa relaa, niin eihän sitä voinut enää siinä vaiheessa perua, siihen toimeen oli pakko ryhtyä. Sen kokoaminenhan oli ihan pirunmoinen urakka, mutta antoisa kylläkin. Ne haastattelut eivät olleet luonteeltaan ihan perinteisiä, vaan nauhalle oli tarttunut ties mitä höpinää ja niiden purkaminen oli hirveän suuri työ. Sitä kirjaa kasattiin ainakin vuodenpäivät. Sitten kun se vihdoin saatiin valmiiksi, me mentiin tekemään siitä kustannussopimusta Love Kustannukseen. Siinä yhteydessä meille sitten selvitettiin, että kun kirja koostuu kuitenkin Myllykosken teksteistä, niin meille ei siitä muuta anneta kuin muodollinen kertakorvaus. Tuohon ja muutamaan muuhun asiaan perustuu se, miksi Jytäjemmarit julkaisee kaiken tuotantonsa itse.
 – Kun me oltiin tuo kirja saatu valmiiksi, niin me päätettiin että nyt on aika aloittaa seuraava projekti. Koska me ei voitu uutta kirjaakaan alkaa tekemään, niin päätettiin että tehdään sitten levy.

Viekää minut baariin taas

– Me alettiin sitten melkein saman tien tekemään albumia. Meidän työtapahan on jumalattoman hidas levyjä tehdessä. Nykyään homma toimii niin, että koska minä ja Antero väännetään biisit, niin me tehdään niistä ensin kotona demoversiot. Mä soitan kitarat, Antero soittaa bassot ja joku soittaa rummut. Ja myöhemmin mennään sitten mökille äänittämään laulu.
 – Nämä mökkihommat oli mukana heti tuosta ensimmäisestä levystä lähtien. Ei ole mitään järkeä mennä tekemään levyä jonnekin studioon ja sopia studioaikoja, jotka eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Ja jos studioaika on vaikka puolelta päivin, niin siellä olen sitten korkeintaan minä paikalla silloin.
 – Ja kuitenkin kun sitä äänityskalustoa on, niin näin toimien voidaan äänittää sitä levyä kerralla vaikka ihan rauhassa viikko. Ja tämä työtapa on hyväksi havaittu. Ei ole kiirettä ja siinä samalla voi kaikessa rauhassa saunoa ja syödä. Ja juoda. Kuitenkin kaikilla on kova työmoraali, joten mökille mennään tekemään sovitut työt.
 – Ensimmäinen levy syntyi tavallaan treenimeiningillä tähän meidän omaan systeemiin. Ja vasta sen levynteon aloittamisen aikoihin Kalle Vanhapelto tuli mukaan bändiin. Se on kuitenkin ammattistudiokettu, joten se oli ihan tervetullut lisä meidän ryhmään.
 – Meille kaikille oli itsestään selvää, että jos me tuo levy vaan saadaan valmiiksi, niin ei hommat siihen jää. Tuo levy ilmestyi aprillipäivänä 2004 ja taisi olla heti seuraavana yönä viimeisiä viinoja pois juodessamme, kun me päätettiin että seuraava levy ilmestyy sitten tasan kahden vuoden päästä. Kuten ilmestyikin.
 – Levy sai helvetin hyvän vastaanoton, mikä tietenkin hämmensi meitä suuresti. Sitä kehuttiin kautta linjan ja se kotikutoisuus kiehtoi.

Underground-countrya

Bändi itse määritteli musiikkiinsa ensilevystä alkaen underground-countryksi. Mutta mitä tuon määritelmän takaa löytyy?
 – Tuo termi merkitsee tietenkin sitä, että me digataan Suomen Talvisota -bändiä ja ylipäätään M.A. Nummista. Antero keksi tuon underground-country -termin aikanaan. Tuo termi varmasti kertoo diggailukohteiden lisäksi jotain meidän omituisista työtavoista, jotka me ollaan kyllä havaittu helvetin toimiviksi ja vieläpä mukaviksi. Kun me kerran halutaan kutsua itseämme country-bändiksi, ja meidän levyillä on viime aikoina vähemmän ollut countrya, niin ollaan sitten underground-countrybändi, niin voidaan tehdä mitä tahansa regeetä.



Juha Rantala

---