- Jere & The Universe

Julkaistu : 1 lokakuu 2005

Poko Rekordsin tuoreimpiin kiinnityksiin lukeutuva Jere Ijäksen luotsaama Jere & The Universe on saanut valmiiksi toisen pitkäsoittolevynsä. Ensimmäinen platta tuli tämän kirjoittajan toimesta viime vuoden lopulla rytättyä lehdessä oikein kunnolla. Poppoon kakkoslevy kuitenkin osoittaa, että vastakkaisista väitteistäni huolimatta kyseessä on persoonallisuuteen ja kehitykseen kykenevä bändi. Eikä se Jere Ijäs loppujen lopuksi olekaan lainkaan huonompi biisientekijä, kunhan vain malttaa päästää luovuutensa vapaaksi nojaamatta liiaksi musiikillisiin esikuviinsa.

Tässä artikkelissa käydään olennaisimmilta osin läpi Jeren ja The Universen musiikillinen historia sekä mennään biisi biisiltä läpi uuden Metrolla Tokioon -levyn sisältö. Ole hyvä Jere, seuraavien sivujen riveillä puheoikeus on sinulla.

Bändin synty ja ensimmäinen single

Mä aloitin pianon soittamisen neljävuotiaana ja aloin käymään sitten myös pianotunneilla. Ala-asteella mä innostuin sitten kevyen musiikin soittamisesta.
 Ensimmäinen mun ostama levy on norjalaisen romanttisen poppibändin A-han Stay on These Roads. Tai se oli kasetti, meillä ei ollut vinyylisoitinta. Beatlesiakin mä kuuntelin paljon ala-asteikäisenä. Niin paljon, ettei ole sen koommin juuri enää tarvinnut kuunnellakaan.
 Kitaraa mä aloin sitten soittamaan ollessani peruskoulun seitsemännellä luokalla. Kahdeksannella luokalla mä sain sitten sähkökitaran.
 Kuusitoistavuotiaana mä aloitin hesassa musalukion. Ja tuolloin mukaan tuli sitten bändikuviot. Lukion toisen ja kolmannen luokan aikana mä olin taas pianotunneilla.
 Sibelius-Akatemiassa mä olin kolme vuotta musiikkikasvatuksen osastolla, jossa soittelin rumpuja. Tuolla oli sitten myös mm. studiokurssihommia ja siinä sivussa jotain keikkajuttuja.
 Vuonna 2000 syntyi suomirokkibändi Pramee, joka on edelleen enemmän tai vähemmän olemassa. Siinä mä en tosin laula enää, mutta ne biisit on pitkälti mun tekemiä.
 Jere & The Universe perustettiin syksyllä 2002. Mulle oli ensiksi J. Karjalainen iso juttu. Sitten mä näin Ryan Adamsin Savoy-teatterissa ja mulle kolisi lujaa sen uuskantripohjanen rock-musa.
 Samoihin aikoihin mä tutustuin Juho Vehmaseen. Ja Jaska Lukkarisen kanssa oli myös puhetta yhteismusisoinnista ja me mietittiin jopa baritonikitara-rummut -duon perustamista. Mutta Juho sanoi sitten, että olisi kiva jos olisi bändimeininki. Ja mä sitten sanoin, että lähde säkin mukaan soittamaan.
 Siinä itse asiassa meni sitten aika kauan ennen kuin me päästiin yhdessä soittamaan, mutta Juhon kanssa me katseltiin mun biisejä, mietittiin ja soitettiin niitä. Siinä tuli sellainen fiilis, että haluaa viedä tietyt visiot loppuun asti ja tehdä demon.
 Ensimmäisellä, maaliskuussa 2003 nauhoitetulla demolla oli neljä biisiä (Helsinki, Pasianssi, Laituri keinuu ja aiemmin nauhoitettu Kävellään hiljaa). Sen suhteen mä olin esimerkiksi miksauksen suhteen tarkkana.
 Tuo tekemämme demo sitten lähetettiin ehkä noin kahdellekymmenelle levy-yhtiölle tylyjen saatekirjeiden kera. Pokolta Jouni ”Tami” Tamminen sitten kyseli, että löytyisikö enemmän biisejä. Mä olin itse tuon kyselyn suhteen hieman kyyninen ja mietin, että mahtaako tuo nyt mitään tarkoittaa. Jaska sitten sanoi, että tehdään nyt kuitenkin vielä toinen demo. Niin me sitten tehtiin ja pyydettiin vielä Mikko Virta bändiin. Tällöin elettiin kesää 2003.
 Tuo toinen, viiden biisin demo me lähetettiin sitten enää vain Pokolle. Tuolla demolla oli mukana mm. sittemmin meidän ensimmäiselle singlelle päätyneet kappaleet Oisin maksanut lippusi sekä Tyhjäntoimittaja.
 Tuon toisen demon jälkeen Pokolla innostuttiin vähän enemmänkin ja bändi haluttiin nähdä keikalla. Me järkättiin sitten Helsinkiin yksi keikka ja sen jälkeen Poko hommasi meille Tampereen Telakalle toisen keikan. Siellä oli sitten Pokon henkilökunta meitä katsomassa ja joulukuussa meille ilmoitettiin, että levy-yhtiö haluaa alkaa yhteistyöhön meidän kanssa.
 Tämän jälkeen me alettiinkin melkein heti suunnittelemaan albumin tekemistä. Meidän demoilla oli yhdeksän biisiä. Lisäksi mä tein parin kuukauden aikana paljon biisejä sen jälkeen kun selvisi Pokon olevan kiinnostuneita meidän bändistä. Eli materiaalia pitkäsoittoa varten alkoi olemaan aika paljon.
 Tammikuussa 2004 me ruvettiin sitten bändin kanssa treenaamaan levyä varten. Helmikuussa me mentiin sitten studioon tekemään ekaa sinkkua Oisin maksanut lippusi/Tyhjäntoimittaja.
 Mä sanoin, että voin itse tuottaa ne biisit. Se oli ehkä sellainen kokeilu levy-yhtiöltä, että pärjätäänkö me tällä porukalla studiossa. Mutta ne nauhoitukset sujuivat hyvin.
 Kyllä siinä tosin tuli aikataulun kanssa pientä säätöä. Mä olin suunnitellut Oisin maksanut lippusi -biisiin toisenlaista kitarointia. Olin ajatellut soittavani siihen sähkökitaralla vähän pelkistetymmin, mutta 5–6 oton perusteella siitä ei tullut mitään, mä vaihdoin kitaran akustiseen ja biisi toimi heti. Tuota biisiä nauhoittaessa kieltämättä hirvitti, että homma leviää käsiin.
 Oisin maksanut lippusi/Tyhjäntoimittaja -single ilmestyi toukokuussa ja ykkösbiisi sai osakseen paljon radiosoittoa. Mutta ei se tavallaan mua yllättänyt. Mä luulen, että jokainen ensimmäisen biisinsä levyttävä bändi on niin naivi, että kuvittelee biisistä tulevan hitin. Mutta ei me silti niin ajateltu, että nyt tässä tulee jokaisesta levytettävästä biisistä hitti.

Eppujen lämppärinä ja debyyttialbumi

Tami soitti mulle ja kysyi, että lähdemmekö Eppu Normaalin lämppäriksi kahdelle stadionkeikalle kesä- ja elokuussa 2004.
 Siitä kysymyksestä tuli tuolloin sellainen epätodellinen fiilis, vähän kuin kysymys olisi ollut ”lähdettekö lämppäriksi Aku Ankalle”. Mutta ne keikat on tehty, enkä mä niissä enää silti nyt jälkeenpäin sen ihmeellisempää.
 Eppujen kaltaisen superbändin lämppäriksi pääseminen on kuitenkin kaksiteräinen miekka, tai siltä se ainakin tuntuu. Tietenkin siinä saa valtavan näkyvyyden. Ja sitä toivoo, että ihmiset ajattelisivat niin, että ”hienoa kun nuo jätkät ovat päässeet tuonne esiintymään” eikä niin että ”nuo on vaan lämppäreitä vaikka kuvittelevat olevansa jotain muuta”.
 Elokuun lopulla meiltä ilmestyi toinen single Laiskanläksy/Helsinki. Siinä vaiheessa kun tämä single julkaistiin, meillä oli jo koko ensimmäisen albumin materiaali valmiina. Eli tätä singleä ei erikseen lähdetty tekemään, vaan kyseessä on puhdas albumilohkaisu.
 Debyytialbumi Jere & The Universe ilmestyi syyskuun lopulla. Tuota albumia me tehtiin studiossa miksauksineen pari viikkoa huhtikuun jälki- ja toukokuun alkupuoliskon välillä. Tuossa levyssä oli tekemisen makua, mutta mä olen kuitenkin tyytyväinen siitä millaisena se levy tuli ulos.
 Ensimmäisen pitkäsoiton nauhoitussessio oli kauhean raskas ja intensiivinen. Mä yllätyin siitä, kuinka ajatukset olivat koko ajan kiinni siinä levyn tekemisessä. Voimat se vei ja sen session jälkeen olin aivan loppu.
 Mun mielestä tuo debyyttialbumi on laadultaan paras mahdollinen, joka meillä oli tuolloin tuossa studiossa tehdä. Siinä on vahvoja biisejä, vaikka ne onkin ehkä vähän synkempiä ja kätketympiä kuin tällä uudella albumilla.



Juha Rantala

---