- Iskelmärunoilija Raul Reiman

Julkaistu teoksessa Raul Reiman - Iskelmärunoilija (POP-Kirja, 2006)

Julkaistu : 10 lokakuu 2006

Raul Reiman

Raul Tapio Reiman syntyi Helsingissä vanhalla kätilöopistolla 11.9.1950. Lapsuutensa ja nuoruutensa Raul kuitenkin vietti Sääksmäen Tarttilassa ja myöhemmin Toijalassa, josta hän omien sanojensa mukaan haki hämäläistä hitautta.
 Kouluaikana Raulin opiskeluinto ei ollut parhain mahdollinen eikä hän liiemmin jaksanut kirjoja raahata kouluun mukanaan. Tästä huolimatta hän kuitenkin onnistui keskikoulun suorittamaan. Opettajakunnassa Raul aiheutti pahennusta mm. yhteiskunnallisesti radikaaleilla aineilla. Ne eivät kuitenkaan olleet osoitus poliittisesta aktiivisuudesta, sillä Raulia politiikka ei edes kiinnostanut.
 Kunnioituksensa Raul koulussa saavuttikin opettajien sijasta luokan tyttöjen keskuudesta, jotka kilvan juoksivat hänen perässään. 1960-luvun puolivälissä Raul tutustui loppuelämänsä rinnallaan kulkeneeseen itseään vuotta vanhempaan Terttuun. Parin tyttölapsi syntyi vuonna 1968 Raulin ollessa vasta 17-vuotias. Pian esikoisen syntymän jälkeen vietettiin myös pariskunnan häitä.
 Vuosikymmenen lopulla Raul valmistui ammattikoulusta sähköasentajaksi, toimien tuossa ammatissa vuoteen 1976 saakka.
 Vuonna 1973 Reimanien perheeseen syntyi myös poika ja pian tämän jälkeen tapahtui muutto Toijalasta Kirkkonummelle. Noihin aikoihin Raul myös törmäsi lehdessä Harry Aaltosen ilmoitukseen, jossa etsittiin kitaristia bändiin. Ja niinpä Raul haki pestiä ja sen sai.
 Vuonna 1976 Raulin sähköasentajatyöt vaihtuivat päätoimiseksi iskelmäsanoittamiseksi: – Sen jälkeen olen maannut kotona, Reiman vaatimattomaan tyyliinsä totesi 80-luvun puolivälissä viitaten ammattitekstittäjän uran alkuun.
 ”Kotona makaamisen” ohella Reiman kuitenkin vietti 80-luvun alkuun asti aktiivista keikkamuusikon elämää, jonka juuret puolestaan ulottuvat jo kauemmaksi nuoruuteen.
 – Raul kävi aikanaan paljon keikalla ja hän tykkäsi esiintyä. Mutta silti hän ei tykännyt olla missään ihmisjoukossa tai julkisuudessa, Terttu Reiman muistelee.
 Reimanin muusikkoystävä Hannu Mäkinen on muistellut radiossa Reimanin muisto-ohjelmassa yhteistä musiikillista yhteistyötä: – Vuonna 1966 me rupesimme ensimmäistä kertaa tekemään bändihommia. Se lähti alkuun siitä että olin saanut bassovehkeet ja siihen tietenkin kaivattiin lisää soittajia. Raulin naapurissa asui siihen aikaan Luukan Hannu, joka oli meidän kanssa vähän aikaa touhunnut ja kertoi että naapurissa on mahdoton kitaristi, että se soittaa melkein mitä hyvänsä. Pyydettiin tietenkin poika näytille, että josko vaikka kitaristiksi bändiin. Meillä oli autotallin perällä pieni koppi, jossa me treenattiin, Raul tuli paikalle puoliakustisen kitaran kanssa. No me pistettiin kitara kiinni vahvistimeen ja sanottiin että nyt on sitten näytön paikka. Me ihan mykkänä kuunneltiin kun sieltä tuli Hey Joe ja rollaribiisit ihan samalla tavalla kun oltiin ne totuttu levyltä kuulemaan. Ei siinä sen enempää tarvittu, Raul tuli mukaan.3
 – Meidän porukan nimi oli Prinsessa Kultakutri. Jossakin harjoituksissa meille tuli puheeksi mikä porukalle nimeksi ja tuo nimi johtui siitä että Raul oli bändin nokkahahmo, säveltäjä, sanoittaja, solisti, kitaristi, bändin sielu. Ja hänellä sattui olemaan vaalea kihara tukka. Tuosta se nimi varmaan lähti. Monta kertaa keikoilla lavan eteen tultiin oikein ihmettelemään koska prinsessa astuu lavalle. Kolmen miehen sormet osoitti silloin Rauliin, että siinähän se on ilmielävänä teidän edessänne, Mäkinen kertoo.3
 – Keikoilla sattui kaiken näköisiä kommelluksia. Kun Urjalassa oltiin soittamassa, niin joku soittajista kompastui kitaran hihnaan ja kitara kaatui lattialle kaulan hajotessa tai murtuessa. Se riipaisi Raulin mieltä ja hän totesi että samalla vehkeellä hän ei soita enää koskaan, se mikä on rikki on rikki ja sillä hyvä. Raul sitten kaatoi sen kitaran uudestaan niin että se kaula lähti lopullisesti irti. Me tuota ihmeteltiin, sanottiin että onhan kitarankorjaajia ja vietiin se pajalle jonnekin Helsingin lähelle. Ehjänä se tuli takaisin ja niin sillä soiteltiin vielä monta vuotta, Mäkinen jatkaa.3
 Sanoitustöiden alkamista Reiman itse on muistellut: – Se juontaa juurensa nuoruuteen. 60-luvulla ensin havahtui Beatleseen ja muihin vastaaviin. Siinä tuli sitten itsekin tehtyä jotain. Se kunnianhimo ajoi eteenpäin ja sitten mä aloin roikkumaan äänilevy-yhtiöiden nurkissa vaivana. Sitten ne ei enää kestänyt ja antoi töitä.3
 Ammattimaisen otteen Reiman omaksui sanoittamiseen 70-luvun puolivälin tietämillä. Varsin nopeasti työ alkoi kantamaan hedelmää myös menestyksen mittarilla mitattuna.
 Yhteensä Reiman sanoitti lähes 900 levytettyä kappaletta. Valtaosa teksteistä syntyi omalla nimellä, mutta käytössä oli myös useampi nimimerkki. Nimillä Titta Jaskari ja Pyry Lunden syntyivät monet hiteistä, sitä vastoin useimmat nimillä Timo Lehtiö, Lyly Lundén, Sam Sailor, Jan Mazda ja Vieno Vainaa tehdyt tekstit jäivät suurelle yleisölle tuntemattomiksi.
 – Raulin unelma oli aina tehdä kaksituhatta biisiä. Se sanoi mullekin monesti, että hän tekee kaksituhatta biisiä ja sen jälkeen hän lopettaa. Ellei noita kriisejä olisi tullut, niin varmasti se olisi päässytkin tavoitteeseensa, Frederik muistelee.

Hittikynän teroittaminen

– Jossain vaiheessa Raul sitten alkoi tarjoamaan käännöstekstejään Toivo Kärjelle. No Topi niille vähän naureskeli, että ei nämä nyt vielä mitään ole. Raul kuitenkin vei niitä sinne vaan sinnikkäästi ja Topi sitten opasti sitä, Terttu Reiman muistelee.
 Sanoittajauran aloittamista käännöskappaleiden suomentamisella edisti Raulin nuoruudenharrastus DX-kuuntelu, joka oli tuonut hänelle hyvän kielitaidon. Niinpä Raulilta sujui hyvin vieraista kielistä englanti, espanja ja saksa.
 Ensimmäiset Reimanin tekemät sanoitukset levytettiin vuonna 1974, jolloin niitä levytettiin kahdeksan. Ahkerimmin niitä levytti Leo Luoto, kolmen kappaleen verran. Nimekkäämpien artistien levytyksiä edustivat Kirkan Pintaa sekä Joukon & Kostin Palaa taas. Kirkan kappaletta lukuun ottamatta kaikki olivat käännöstekstityksiä. Hitit antoivat kuitenkin vielä odottaa itseään.
 Vuonna 1975 Reimanin tekstejä levytettiin kolme. Keijo Minervan singlen Taikausko/Salli veit satasen molemmat suomennostekstit syntyivät Reimanin kynästä. Näiden biisien musiikkitaustat tulivat ulkomailta. Näiden taustojen päälle nauhoitettiin suomenkieliset lauluosuudet. – Laulan Taikauskoa edelleen säännöllisesti keikoilla. Taikausko oli jokin aika sitten mm. viikon kysymyksenä rock-radiossa, jossa tiedusteltiin kuka on laulanut kyseisen kappaleen ja tietojeni mukaan minä olen edelleen ainoa kappaleen suomeksi levyttänyt artisti ja sehän on jo sinänsä kova juttu, Keijo Minerva kertoo.
 Lisäksi Kirka levytti Reimanin sanoittaman ja Carita Holmströmin säveltämän kappaleen Oh New York rakkain. Kyseisellä kappaleella tavoiteltiin myös Euroviisu-edustusta siinä kuitenkaan onnistumatta.
 Vuonna 1976 levytettyjä sanoituksia kertyi neljä, kaikki käännöskappaleita. Matti Eskon Hän joi shampanjaa ohitettiin suuremmitta huomioitta. Katri Helenan levyttämät Bye bye, Hei jos mentäis naimisiin sekä Palman mainingit sitä vastoin tulivat suomalaisille tutummiksi, sen takasi jo näiden kappaleiden sisältyminen artistin 62 000 kappaletta myyneelle albumille Lady Love. Vuosien aikana Katri Helena levytti yhteensä 26 Reimanin sanoittamaa laulua. Artistin ja sanoittajan yhteistyö oli myös tavallista tiiviimpää, sillä Raul ja Katri pohtivat puhelinkeskusteluissa yhdessä kappaleiden aiheita.
 Vuonna 1977 Reimanin sanoituksia levytettiin 18 kappaleen verran. Näistä 12 oli käännöskappaleita, yksi Michael Kujawan, yksi Frederikin ja kaksi Reimanin omaa sävellystä. Hedelmällisintä yhteistyö oli Frederikin ja Rexin kanssa. Ensiksi mainitun Olen dracula -albumille päätyi viisi Reimanin tekstitystä, nimikappale mukaan lukien. Frederikin ja Raulin yhteistyö jatkui aina sanoittajan kuolemaan saakka ja poiki vuosien saatossa yhteensä yli 40 levytettyä Reiman-tekstitystä.
 – Raul oli nuori pojankloppi, joka tuli Fazerille duuniin. Se oli jo tuolloin kovan luokan kundi, joka pystyi tekemään tekstejä vauhdilla tuoden niitä välillä Saabilla studiolle todella nopeasti. Nopea ja hyvä tekstintekijä. Raulissa oli sekin hyvä piirre, että se asiallisesti ja nopeasti oli valmis korjaamaan tekstejä, mikäli muutoksia ehdotti, Frederik muistelee.
 – Mulla oli itsellä aika paljon valtaa omien levyjeni sisällön suhteen. Eli mä sain päättää 80-90 prosenttia niiden sisällöstä. Toivo Kärki tietenkin yritti lykätä aina omia biisejään väliin, mutta kyllä mä aika paljon sain itse päättää. Ja me tehtiin Raulin kanssa mun levyille biisejä omien ideoiden pohjalta, Frederik jatkaa.
 Rexi puolestaan levytti viisi Reimanin tekstitystä sekä osallistui myös Syksyn Säveliin tämän säveltämällä ja sanoittamalla kappaleella Puhtaat purjeet. Kilpailussa kappale jäi viidenneksi, mutta se ei estänyt kappaletta pysymistä vuotta Mitä Suomi soittaa -listalla sekä sen muodostumista ajattomaksi iskelmäklassikoksi. Tammikuussa 1978 Puhtaat purjeet -single myös komeili singlelistalla 8. sijalla.
 Puhtaat purjeet -kappaleen myötä alkoi myös Reimanin ja kappaleen sovittaneen Jori Sivosen yhteistyö. Tulevina vuosina Sivonen näytteli säveltäjän ja sovittajan roolia merkittävässä osassa Reimanin tekstien levytyksissä muodostuen tämän tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi.
 Reiman ja Sivonen tutustuivat toisiinsa Timo Lindströmin kautta 70-luvun jälkipuoliskolla. – Meidän yhteistyö alkoi, kun mä sovitin Reimanin säveltämän ja sanoittaman kappaleen Puhtaat purjeet. Teoston tietoihin sovittajaksi on tosin merkitty kappaleen esittäjä Rexi eli Raimo Kero. Tuo taas johtuu siitä, että Syksyn Säveliin oli tullut sääntö, jonka mukaan yksi tekijä voi osallistua vain yhden kappaleen tekemiseen, olipa kysymys sitten sovituksesta tai sävellyksestä. Ja mulla sitten oli kisoissa mukana oma sävellys Piru mieheks. No Puhtaat purjeet -kappaleen sovitustiedot meni sitten myös Teostoon Keron nimissä ja on ollut niin kaikki nämä vuodet, joka mua on vähän harmittanut, Jori Sivonen muistelee.
 Reiman on maininnut Puhtaat purjeet yhdeksi suosikkikappaleekseen omasta tuotannostaan ja yhtä korkeaan arvoon sen nostaa myös hänen perheensä.
 Rexin ja Reimanin yhteistyö jatkui hedelmällisenä myös myöhempinä vuosina ja artisti levytti vuosien varrella yli 30 Reimanin sanoittamaa kappaletta.

Aamulla rakkaani näin

Reimanin hittitehtaan voi katsoa käynnistyneen viimeistään vuonna 1978. Tuolloin levytettyjä sanoituksia syntyi jo 29, joukossa mm. sellaiset evergreeneiksi nousseet iskelmäklassikot kuin Sano että pidät musta ja Aamulla rakkaani näin. Jälkimmäinen, Lea Lavenin tunnetuksi tekemä ja Reimanin sekä säveltämä että sanoittama kappale oli myöskin ehdolla Suomen Euroviisuedustajaksi ja sijoittuikin komeasti jaetulle toiselle sijalle. Jori Sivonen kuvailee tätä Reimanin sävellystä mestariteokseksi, jonka hän nostaa ensimmäisten joukossa esille puhuttaessa Raulin sävellyksistä.
 Kuolemateemaa käsitellyt perusiskelmää selvästi kunnianhimoisempi Aamulla rakkaani näin valikoitui myös Lavenin pitkäsoittolevyn nimikappaleeksi. Levystä muodostuikin artistin kaupallinen läpimurtoalbumi ja ensimmäinen kultalevy yli 26 000 myydyn levyn voimin. Nimikappaleen ohella Reiman sanoitti albumille kappaleet En ollut uskoton ja Sorrento. Vielä tähän aikaan esim. juuri kappaleen En ollut uskoton kohdalla Raul sai sanoituksensa alkuperäisversion takaisin korjattavaksi kommentein ”tekstin jako levyn mukaan, nuotti poikkeaa hiukan”. Mutta varsin pian Raul alkoi saada kiitosta nimenomaan kyvystään kirjoittaa kappaleita melodioiden ehdoilla.
 Kevyempää iskelmää sitä vastoin syntyi mm. Taiskalle, joka vuonna 1978 levytti Reimanin sanoittaman ja Arto Alaspään säveltämän kappaleen Jos katsettain peittäisi yö. Menestyksekkäimpiä sanoituksia Taiskalle tosin syntyi Reimanin kynästä vasta 80-luvulla, jolloin Reiman sanoitti artistille kaksikymmentä levytettyä kappaletta.
 Kevyemmällä linjalla pysytellen myös Frederikin Tuu jo tangoon -albumille syntyi kolme tekstiä. Siinä missä Raulin Frederikin edellisvuoden albumille sanoittamat biisit olivat jääneet vähälle huomiolle, niin nyt ne nousivat albumin terävimpään kärkeen: Rakkauden aika, Rakas olet kaikista paras ja Sano että pidät musta ovat kaikki jääneet elämään artistin tuotannossa.
 Viimeksi mainittu kappale oli Frederikin oma sävellys. – Mun säveltämiin Raulin sanoituksiin syntyi pääasiassa melodiat ensin, jotka Raul sitten tekstitti. Mun mielestä biisien lopputulos on parempi nimenomaan noin päin toimien. Ja silloin voidaan mennä säveltäjän ehdoilla ja antaa sanoittajalle ohjeet että tee tähän herkkään säveleen joku kuutamossa uintilaulu, artisti sanoo.
 – Me oltiin Raulin kanssa hyviä kavereita ja me pystyttiin kommunikoimaan hyvin keskenämme. Ja meillä oli selvät yhteiset näkemykset siitä millaisia mun biisieni pitää olla. Monillahan ei ole selviä näkemyksiään urasta, mutta mulle oli ihan selvää millaiset kappaleet sopii mulle ja millainen on levytettäväkseni hyvä ja millainen huono biisi, Frederik jatkaa.
 Vuonna 1978 Reiman vieraili studiossa ahkerasti myös esiintyjän roolissa. Prinsessa Kultakutri -yhtyeen kanssa syntyi single Viimeinen kesä / Olemmeko enkeleitä, joista molemmat olivat sekä Raulin sävellyksiä että sanoituksia. Suurempaa huomiota single ei kuitenkaan saanut, kuten ei myöskään yhtyeen seuraavana vuonna julkaistu toinen ja samalla viimeinen single Rakas palaa kotiin / Jos luoja suo, jotka olivat myös Raulin sävellyksiä ja sanoituksia.
 Vuonna 1978 Raul kunnostautui myös itsenäisenä artistina. Minimusicille syntyi kymmenen kappaleen kasetti Never gonna be a punk, joka sisälsi kaksi Reimanin säveltämää ja sanoittamaa kappaletta sekä kahdeksan rock-klassikkoa, kaikki englanniksi esitettyinä.
 Samana vuonna ilmestyi myös Minimusicin kustantamana kasettikokoelma Tunnin tanssit 2, jolla Reiman esitti kahdeksan kappaletta. Kappaleet olivat osin samoja kuin Never gonna be a punk -kasetilla. Uutena Reimanin säveltämänä ja sanoittamana kappaleena kasetilla kuultiin En tahdo olla kukaan muu.
 Ahkerasti Reimanin tekstejä levytti myös Pekka Loukiala, jonka albumille King Creole päätyi neljä Raulin sanoitusta. Paula Koivuniemen kultaa myyneelle Lady Sentimental -albumille päätyi kappale Playas Del Sol ja artistin samana vuonna ilmestyneelle niin ikään kultaa myyneelle Sinulle vain -albumille kappale Sylikkäin.
 Vähälle huomiolle jäivät mm. Bon Bon -tyttöduon, Cumuluksen, Meikun, Rexin, Anneli Sarin, Päivin ja Silhuettien levyttämät Reiman-kappaleet.
 Vuoden 1978 levytetyistä sanoituksistaan Reiman oli säveltänyt itse kuusi. Lisäksi yksi sävellys syntyi Chrisse Johanssonin sanoittamaan kappaleeseen Sitä tunnetta kaipaan, jonka levylle lauloi Markku Aro.

Tekstittäjäduunari

Vexi Salmi on muistellut vuodelle 1976 ajoittunutta ensitapaamistaan Raul Reimanin kanssa: – Hän saapui työhuoneeseeni Musiikki Fazerille, esitteli itsensä ja ilmoitti: ”Olen muuten maan paras iskelmätekstittäjä ja tulen tekemään enemmän lauluja kuin kukaan muu”. Toivotin hieman huvittuneena onnea uudelle tulokkaalle tietämättä, että hän tulisi todella pitämään lupauksensa.1
 Raul pääsi myös Finnlevylle töihin ja sai pientä palkkaa tekstittämisestä. – Kun Raul päätti alkaa päätoimekseen kirjoittamaan, niin levy-yhtiössäkin ihmeteltiin todeten että ei sillä kukaan voi elää. Ja Raul päätti näyttää, että kyllä sillä voi elää, Terttu Reiman sanoo.
 – Ja kyllä sitä Raulin valintaa muutkin ihmetteli. Ja kyllä minäkin siinä hanttiin pistin ja sanoin että kyllä töitä pitää tehdä ja olla oikein kunnon työpaikka. Mutta kyllä se asennoituminen sitten muuttui, Terttu jatkaa.
 – Kyllähän sitä rahaa sitten tulikin, mutta meidän perheessä sitä rahaa ei tuntunut ikinä jäävän säästöön. Oli niistä kappaleista saatu kirjoituskorvauskin siihen aikaan iso raha, Raulin poika Jesse Reiman sanoo.
 – Siinä vaiheessa kun teostokorvaukset tulivat, niin se oli aina yhtä juhlaa. Raul ei ollut köyhä eikä kipeä vähään aikaan. Kunnes sitten oli pian taas paluu arkeen, Terttu sanoo.
 Raul Reiman kirjoitti reilu kymmenen vuotta kestäneen uransa aikana enemmän laulutekstejä kuin kukaan muu sanoittaja maassamme samaan aikaan. Nöyrä ja ammattimaisesti työhönsä suhtautunut nuori sanoittaja lunasti myös muiden sanoittajamestareiden kunnioituksen maassamme. ”Hän oli käsittämättömän ahkera ja luomiskykyinen” 1, tiivistää Vexi Salmi. ”Tykkäsin Raulista vilpittömästi. Se kundi ei ollut filuri vaan reilu kaveri” 1, on Chrisse Johansson puolestaan todennut.
 – Samaan aikaan ammattisanoittajat sai tehtäväkseen sekä käännös- että originaalibiisejä. Reiman oli nopeahko nöyrä puurtaja joka ei saanut hernettä nenään vaikka piti tehdä useitakin versioita samasta tekstistä. Se oli helppoa yhteistyötä. Reiman sai hetkessä liian paljon työtä Fazerilta ja joutui kyllä aikamoiseen ahdinkoon ja kaaokseen monien eri projektien päällekkäisyydestä. Siihen aikaan Junnu jo vähän kaihtoi käännösbiisien tekoa, Esa Nieminen sanoo.
 Vaikkei Reimanin luovuusvoimaa ja -intoa sovikaan kyseenalaistaa, oli hänen asennoitumisensa työhönsä selvästi ammattimaisempaa kuin monilla muilla iskelmänikkareilla. Siinä missä tuottaja onnistui vaikka Junnu Vainion kanssa käynnistämään täyden sodan ehdottaessaan tekstimuutoksia, suhtautui Reiman tällaisiin ehdotuksiin nöyrästi ja ymmärtäväisesti. Ilman protesteja hän toisinaan oli valmis muokkaamaan tekstejä kerta toisensa jälkeen annettujen ohjeiden pohjalta. Työnsä Raul teki tunnollisesti ja järjestelmällisesti. Järjestelmällisyydestä on hyvä osoitus sanoittajan tapa säilöä tekstit: koko sanoitustuotanto on sanoittajan itsensä toimesta mapitettu vuosittain jaettuina kolmeen eri mappiin. Näiden mappien sisällä kappaleet on järjestelty aakkosjärjestykseen. Lisäksi sanoitusarkkien ylänurkkaan on merkitty kappaleiden järjestysnumero niiden valmistumisajankohdan mukaan.
 Reimanin nöyrä asenne työhönsä on synnyttänyt myös joitakin legendoja hänen työskentelytapoihinsa liittyen. Esimerkiksi Timo Lindström on kertonut (Suomi soi 1. kirjassa) että Reiman käytti kirjoittaessaan tietokoneella kehittelemäänsä fraasi- ja sanapankkia, josta hän pystyi etsimään sopivia ilmaisuja käsillä oleviin töihinsä. Todellisuudessa Reiman ei edes omistanut tietokonetta, puhumattakaan että tuollainen työskentelytapa olisi sopinut hänelle.
 – Reiman kyllä kierteli karvahattukapakoita, kuunteli niissä tarinoita ja imi niistä ideoita. Reiman oli spontaani tekijä, jonka tyylille ei olisi sopinut alkaa jostain tiedostoista poimimaan jotain sanoja tai lauseita, Jori Sivonen kertoo kumoten fraasipankkiin liittyvän legendan.
 – Sitten hänellä oli aina mukanaan ruutuvihko, jonne hän saattoi vaikka ajaessaan pistää ylös jonkun mieleen tulleen riimipätkän, Terttu Reiman sanoo.
 – Välillä Raul luki jotain Reginaakin saadakseen selville mitä naiset ajattelee. Ja kuulemistaan lentävistä lauseista se keksi tekstejä, Terttu jatkaa.
 Vaikka Reimania yleisesti pidettiin luotettavana ja tunnollisena yhteistyökumppanina, oli kolikolla sanoittajan lesken mukaan myös kääntöpuolensa: – Kyllä välillä tapahtui sellaistakin, että sovittuja töitä jäi syntymättä. Oli tilattu jo studiotkin valmiiksi, tekstiä odoteltiin ja yht´äkkiä sanoittajaan ei saanutkaan mitään yhteyttä eikä puhelimeen vastattu. Tuo ei mun mielestä johtunut edes työtahdista, vaan Raulin luonteesta. Raul oli hyvin erikoinen persoona.
 Töiden laiminlyönnit olivat kuitenkin poikkeuksellisia ja perustellusti voi väittää, että työ oli läsnä Raulilla kaikkialla: – Kyllä se aina lomallakin kirjoitteli. Ja meni sitten Postiin faksaamaan niitä tekstejä, Terttu kertoo.
 80-luvun puolivälissä Reiman itse kertoi sanoitustyöstään: – En mä pysty ottamaan tätä ihan työnä tuosta vaan. Jos mä teen erilaisia tekstejä, puhutaan syvällisestä asiasta tai sitten mennään ihan lälläriksi, niin kyllä mun on kuitenkin itseni oltava sillä samalla tasolla mukana siinä tekstissä millä se kulkee itsessään. Mun on oltava siinä mukana ja viritettävä itseni siihen tasoon myös. Mä olen joskus yrittänyt kirjoittaa niin, että mä kirjoitan ihan pelkällä rutiinilla. Mä olen todennut ettei se käy. Mä olen päässyt niin pitkälle kuin yksi säkeistö ja kertosäe. Siinä vaiheessa mä olen repäissyt sen paperin koneesta pois ja heittänyt roskikseen. (…) Mulla nousee käsivarsissa karvat pystyyn kun mä tiedän että nyt on tulossa hyvä. Se on aika huikea elämys. Mutta se tapahtuu aika harvoin tää ilmiö ja silloin ei ole väliä millään. Silloin tulee aikalailla virenmäinen olo.3
 Samoihin aikoihin Raul kuitenkin Erkki Pällin tekemässä radiohaastattelussa viskasi taiteellisuuden sivuun rinnastaen tekstittämisen normaaliin työntekoon. Tavanomaista työpäiväänsä Raul kuvaili: – Mä ensinnäkin herään aamulla. Sitten mun täytyy herättää itseni ja se tapahtuu Helsingin Sanomien avulla. Se jälkeen mä kiertelen vähän aikaa työpöytää ja yritän välttää sen ääreen istuutumista. Sen jälkeen mä istun alas ja rupean tekemään. (…) Pakkohan töitä on tehdä. Mä en oikeastaan ehdi odotella inspiraatiota, kun tällainen työvauhti on. Suurin asia on työ ja sen tekeminen, ei inspiraatio niinkään ole sellainen. Idea voi syntyä mistä tahansa.3
 – Työn huono puoli on sama kuin melkein missä tahansa muussakin ammatissa. Sitä ei mielellään tekisi, olisi laiskana, mutta työtäkin on tehtävä ja työ taas selkiyttää elämää muuten. Tietää tehneensä jotakin, Raul jatkaa.3
 Terttu Reiman muistelee Raulin työskentelyaikoja: – Melkein se oli niin, että Raul kirjoitti aina öisin. Ja kun mä lähdin aamulla töihin, niin se oli jättänyt mulle luettavaksi tekstejään haluten kuulla tavallaan tällaisen ihmisen mielipiteen, jolle ne iskelmät on suunnattu.
 – Kyllä päivälläkin tietysti piti tehdä töitä, jos oli jotain tilaustöitä ja se piti olla studiossa silloin ja silloin. Niitä tekstejä sitten korjattiin ja muutettiin monesti. Mutta niitä tekstejä saattoi syntyä ihan hirveästi jonain päivänä. Sitten kun ei ollut rahaa ja elämä oli niistä teksteistä kiinni, jouduttiin niitä tekemään välillä vähän pakollakin, Terttu jatkaa.
 Raulin poika Jesse puolestaan muistelee: – Sen mä muistan pikkupojasta ihan selkeästi, että joskus piti olla hiljaa, kun joku ajatus oli aukeamassa. Mutta ei meillä kotona mitään sotilaskuria ollut, periaatteessa sai mekastaa, mutta on jäänyt vaan joku kerta mieleen.
 – Meidän lapsilla oli kanarialintuja ja ne piti sitten hävittää, koska ne rupesi aina laulamaan silloin kun kirjoituskone kävi. Ja siinä ei pystynyt sitten keskittymään, Terttu muistelee kuinka iskelmärunoilijan elämä vaikutti perhe-elämään.



Juha Rantala

---