- Irwinin ottopoika Ari Goodman palasi lavoille

2003

Julkaistu : 1 joulukuu 2003

Kansikuva puuttuu

Valkeakosken suunnalta kuuluu kummia. Taidettiin elää viime vuoden syksyä, kun ensimmäisen kerran törmäsin Irwin-Instituutin nettisivuihin. Paljon suunnitelmia ja vähän tekoja, taisi olla ensimmäinen mielikuva tästä ennestään minulle tuntemattomasta yhdistyksestä.

Kuluva vuosi on kuitenkin osoittanut, että instituutin suunnitelmat on tehty toteutettaviksi. Instituutti on kuluvan vuoden alkupuoliskolla saanut avatuksi koko ajan laajenevat nettisivut osoitteeseen www.irwingoodman.com. Syksyllä taasen ilmestyi yhdistyksen ensimmäinen levyjulkaisu Irwin Goodman tribuutti 1. Tämän jälkeen yhdistys puolestaan on järjestänyt jos jonkinlaista Irwin-kiertoajelua ja Irwin-iltaa.

Mistä Irwin-Instituutissa oikein on kysymys?

– Irwin-Instituutti ei ole mikään säätiö, vaan muutamien ihmisten ja yhdistysten eräänlainen kerho. Nimihän on puhdas vitsi. Mutta toisaalta, meillä on ihan oikeasti kunnianhimoisia projekteja, jotka vaan etenevät vähän hitaanlaisesti. Me halutaan koota tietynlaista kansanarkistoa, mielipiteitä siitä mitä tavalliset ihmiset ajattelee asioista ja Irwinistä. Me halutaan koota tietoja esim. siitä millaisen kontaktin ihmiset ovat Irwiniin saaneet ja milloin ovat tämän tavanneet. Mä itse esim. näin Irwinin ensimmäisen kerran 70-luvun puolivälissä tavaratalokeikalla, joka oli mulle hirveän vakuuttava kokemus, instituutin puuhamies Ari Goodman kertoo.

Ari Goodman on jokaiselle irwinistille tuttu nimi. Toimihan mies aikoinaan vuosia keskeisenä hahmona oman pitkäsoiton tehneessä ja Irwinin taustabändinä toimineessa Irwinin Lapset -bändissä. Viime vuosina Ari on viettänyt hiljaiseloa Irwinin musiikin sanansaattajana, mutta nyt kansantaitelijan ottopoika on ryhdistäytynyt.

– Keikkailuhan on mulle ihan puhtaasti osa-aikatyötä. Tehdyt keikat on toteutettu järjestäjien tai yleisön pyynnöstä, en mä nykyään pyytämättä lavalle nouse. Nuorempana sitä intoa oli niin paljon, että silloin laulettiin vaikka tyhjälle salille, pääasia että pääsi vain lavalle, Ari sanoo.

– Kavereiden kanssa usein vitsaillaan, että ei tässä iässä enää opi soittamaan. Ne on ihan muita juttuja musiikissa, joita pyritään kehittämään. Mä itse haluan kiinnittää huomiota nimenomaan sen valitun tyylin kehittämiseen.

– Irwin oli yksi niistä ensimmäisistä artisteista, jotka muhun lapsena vetosivat ja jonka kautta mä ajauduin musiikin maailmaan. Tosin alussa Irwin-kuuntelu oli ihan radion vähäisen soiton varassa. Kotona meillä ei ollut yhtään Irwinin levyjä, sieltä löytyy Paul Ankaa, Elvistä, Tapio Rautavaaraa ja jotain muuta tällaista, joita mun äiti ja vanhempi veli olivat hankkineet.

– Mä itse aloitin musisoinnin 70-luvulla erilaisissa rock-kokoonpanoissa. 70-luvun lopulla innostuin lähtemään mukaan uuden aallon juttuihin ja meillä toimi Valkeakoskella tällainen hyvä bändi kuin Pojat tulee. Se sai myös ihan kohtalaisesti huomiota maakunnassa ja me tehtiin paljon keikkaa tuollaisen parinkymmenen kilometrin säteellä.

Ari virittelee tällä hetkellä toimintakuntoon useampiakin bändejä. Päähuomio on kuitenkin keskittynyt Ari Goodman Folk-Yhtye -projektiin. – Ari Goodman Folk-Yhtye on projekti, joka on tietyllä tavalla tehtävä ensin pois alta. Tämän jälkeen on syntynyt Big Band, mikä on suurimittaisempi projekti ja jonka kanssa me keikkaillaankin aktiivisemmin. Näiden lisäksi mä pyrin luomaan myös omaa materiaalia. Jossain vaiheessa mulla on tarkoitus saada yhdistettyä nämä kolme projektia yhteen ja samaan. Pyrkimyksenä on saada mun nimeä kantava pitkäsoitto, josta löytyy sekä Irwin-tuotantoa että mun omia biisejäni. Missään nimessä sen levyn tarkoituksena ei ole matkia Irwiniä, vaan tehdä itsensä näköistä musiikkia.

– Seuraava sinkku tulee sisältämään omaa materiaalia. Se me julkaistaankin sitten jo prässättynä levynä. Mutta tuo projekti toteutetaankin sitten jo levy-yhtiön kanssa. Ei se tuotanto mun nähdäkseni mitään hittitavaraa ole, mutta ilman muuta julkaisukelpoista tavaraa kuitenkin, Ari sanoo.

Millaista Arin oma materiaali tulee olemaan, sen kuulemme aikanaan. Mutta jo tässä vaiheessa lienee selvää miltä aikakaudelta mies omaankin tuotantoonsa on vaikutteet etsinyt. – Musiikillisesti mä olen itse tänäkin päivänä kuuskytlukulainen. Kyllä Beatles, Hollies, Rollarit ja kumppanit edustavat edelleen kovinta kamaa mitä koskaan on tehty. Ja totta kai nuo heijastaa myös siihen, millaisesta näkökulmasta itse katselee musiikillisia asioita.

Mutta miksi katsella liikaa tulevaan, kun tehdyistäkin töistä riittää kerrottavaa. Arin ja kumppaneiden uunituore Irwin-tribuutti on levy, josta kannattaa ja pitääkin palstarivejä kirjoitella.

– Meidän keskeinen pyrkimys tuota levyä tehdessä oli koota samalle cd:lle Irwinin uran ensimmäisten vuosien mestariteoksia ja levyttää ne sen kaltaisilla soundeilla, joita kuultiin Irwinin ekoissa levytyksissä vuonna 1965, Ari sanoo.

Lopputulos on kerrassaan mainio, joskaan en ole täysin varma mitä mieltä kansantaiteilija itse näiden alkuaikojen tuotostensa uuslevyttämisestä olisi, jos mielipiteensä pääsisi esittämään. – Irwin itsehän on sanonut, että hän häpeää folk-kautensa tuotoksia eikä kestä kuunnella niitä, Ari kertoo.

– Mun mielestä tuon levyn kovimpia kappaleita on Laulajan testamentti sekä Ei päätä palella. Rakkain on taas tuollainen speasialibiisi, joka on äänitetty lähestulkoon livenä. Tuo kappalehan nauhoitettiin ekana levyn biiseistä ja siihen en ole itse täysin tyytyväinen. Se on ainoa levyn biiseistä, joka on hieman ylisovitettu. Samoin Tango Kauhajoen kasinolla on levytetty nopeasti parilla otolla. Levyn biiseistä tuon ja Laulajan testamentin Irwin on itse levyttänyt aikoinaan suuren orkesterin kanssa. Me ollaan ikään kuin palautettu ne soundit takaisin sinne 60-luvun puoliväliin ja esitetty ne käyttäen soittimina akustista kitaraa, pystybassoa, rumpuja ja huuliharppua, Ari selvittää.

Neljän edellä mainitun kappaleen lisäksi ep:ltä löytyy Irwinin debyyttisinglen kappaleet En kerro kuinka jouduin naimisiin ja Katkera matka. Näiden kappaleiden alkuperäisversiot edustavat sovituksellisesti sitä tyyliä, joita koko ep:llä on onnistuneesti lähdetty ajamaan takaa. Kyseisten biisien kohdalla cover-versioinnit eivät juurikaan mitään uutta tarjoa, mutta samat folk-soundit mukautettuna Irwinin 60-70-lukujen vaihteen tuotantoon kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta.

Arin lailla itsekin nostan ep-levyn kovimmaksi kappaleeksi versioinnin Laulajan testamentista. Jollain tasolla tämä upea kappale meni Irwinin versiointina metsään liian massiivisen ja viihteellisen orkesterisovituksen vuoksi. Juhlalliset torvisoitot ja sen sellaiset laimensivat kappaleen herkkyyttä. Arin ja ystävien folk-sovituksessa homma toimii huomattavasti paremmin ja niin teksti kuin melodiakin tulevat kuulijaa originaaliversiota lähemmäksi. Eipä Irwinin oppipoika itsekään edellistä mielipidettä ole tyrmäämässä, joskin vaatimattomuudessaan hieman topuuttelee, että eihän tässä tarkoituksena olekaan pyrkiä ylittämään Irwinin hienoja tulkintoja, vaan pikemminkin laajentamaan kappaleiden maailmaa uusvanhojen soundien kautta.

Erilaisia Irwin-covereita ilmestyy levyrintamalla enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ilahduttavaa on ollut huomata, että aiemmin vähintäänkin kyseenalainen taso on viime vuosina kohentunut melkoisesti.

Irwin Goodman Tribuutti 1 puolustaa vahvasti olemassaoloaan muiden Irwin-covereiden joukossa. Cover-levy, joka pyrkii vain toden toistoon, ei ole minkään arvoinen. Onnistuneen cover-levyn perusedellytys on, että se pystyy originaaliversioihin nähden tuomaan jotain uutta kappaleisiin. Irwin-tribuutti onnistuu tässä vähintäänkin kohtuullisen hyvin.

Irwin Goodman Tribuutti 1 on paitsi pakollinen hankinta jokaiselle Irwin-fanille, niin suositeltava hankinta myös vanhemman kotimaisen populaarimusiikin ystäville.

Levyn jakelukanavat voisivat olla paremmatkin kuin mitä ne ovat. Helpoimmin levyn saa käsiinsä ti­laa­malla sen julkaisijalta säh­kö­postitse osoitteesta silta@vip.fi tai puhelimitse 041-535 9090. Tsekata kannattaa myös Irwin-instituutin nettisivut, jotka löytyvät osoitteesta www.irwingoodman.com.



Juha Rantala

---