Eels - Hombre Lobo: 12 Songs Of Desire

Vagrant 2009

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Vuonna 1996 ilmestynyt Beautiful Freak nosti 1963 maailmaan tupsahtaneen Mark Everettin (taiteilijanimenä useimmiten pelkkä E) vaihtoehtoihmisten tietoisuuteen. Välissä tulleet viisi studioalbumia live- ja kokoelmalevyjen lisäksi ovat vuoroin nostaneet, vuoroin laskeneet Eels-nimellä julkaisevan miehen tähteä. Hombre Lobon ja kahdentoista kaipuulaulun kohdalla tähden kuuluisi löytää paikkansa korkealta.
 Vuorottelu on selkeä, rauhallisempaa suoritetta seuraa armoton tykittely. Hillittömästi särötettyjen rumpujen paukkeessa bluesahtaa Prizefighter albumin käyntiin teholla. Särö yltää hersyvänä kaikkialle. Klassisen balladin muotoa tavoittava That Look You Give That Guy osoittaa Everettin taidosta tulkita peräjälkeen hempeällä ylärekisterillä ja murisevana röökarina. Laskeva basso toimii tässä käyttötarkoituksessaan aina.
 Tiukasti kompressoidun kitaran naputtaessa Lilac Breeze palaa Eelsin hyvin hallitsemaan tyylisuuntaan, nopeatempoiseen, punkista lainaavaan voimarokkiin. Kuten aina miehen albumeilla, sekaan eksyy turhia paloja – sävellyksenä ja tuotantona laimea In My Dreams olisi kaivannut iskua takapuolelleen. Tuhottoman särön varaan koostunut Tremendous Dynamite rollaa vastustamattoman bassonsa voimalla. Kolmijakoisesti pääosin etenevä The Longing saisi kasvaa runsaammin, ehdottomuus toteutuksessa uhkaa jättää kiintiöballadit jalkoihin.
 Elektronijumppaa hyödyntävä Fresh Blood esittelee yhden Eels-vahvuuksista, rytmien vahvistelu koneistuksella kohottaa levyn profiilia asteella ylöspäin. Vuorottelu pettää, särjettyä rokkia puskee myös parillisella. Toimiva täytepala What’s a Fella Got to Do heittää kitarariffin hauskasti taustalle ja naputtaa 16-osapeltiä urakalla. My Timing Is Off näyttää melodista puolta, niin laulu- kuin bassoraidoillakin.
 Haikea All the Beautiful Things ei anna kuulijalle mitään tartuttavaa, Beginner’s Luck loppupuolen raidaksi yllättävän paljonkin. Tyylibassottelu, ska-kitarat ja torvisektio olisi saattanut riittää hyvinkin. Eels luottaa kuitenkin jälleen tuttuun laulusärösaundiin, albumin tavaramerkkiä toistetaan väsymiseen asti. Monesta suunnasta tuttuja sävyjä tarjoileva Ordinary Man soveltuisi 50-lukulaiseen limudiscoon illan päätteeksi.
 Monipuolinen Eels-albumi ilmestyy kaupan hyllylle kerta toisensa jälkeen. Rohkeasti usein eri tavoin sävellyksiinsä tarttuva Mark Everett vaihtelee tuotantoa tunteen mukaan. Pelottavan parran takaa paljastuu edelleen herkkä lyyrikko.


Pisteet: 4/5


Vesa Aleksi

---