- Hannu Nyberg

Julkaistu : 1 toukokuu 2002

Kansikuva puuttuu

Suomalaisen rock´n´rollin historiasta puhuminen olisi aika paljon vaikeampaa ilman Hannu Nybergiä. 1980-luvun alkuvuosina ilmestyi Blues News-lehdessä Nybergin pitkähkö artikkelisarja Kannat Kattoon, jossa tutkailtiin suomalaisen rock´n´rollin alkuvaiheita. Vuonna 1984 Nyberg kokosi hieman editoiden sarjan artikkelit kirjaksi Rokista rautalankaan, joka onkin aivan lyömätön tietoteos ”Suomi-rockin hurjasta nuoruudesta” (termi on peräisin kirjan takakannesta). Ainakaan kuvamateriaalinsa suhteen tätä teosta ei tulla koskaan ylittämään. Myöhemminkin BN:n Kannat kattoon- sarjaan on ilmestynyt lisäosia aina kun uutta tietoa on ilmaantunut.

Oman lukunsa muodostavat Nybergin julkaisemat levyt, joissa tuodaan kuuluville aiheeseen liittyvää musiikkia, monesti ensimmäistä kertaa. Voi vain ihmetellä suomalaisten levy-yhtiöiden piittaamattomuutta vanhojen äänitteiden uudelleenjulkaisun suhteen. Olisikohan esim. Timo Jämsenin levytyksiä julkaistu vieläkään uudelleen ilman Nybergiä ? Onhan Jämsenin Kohtalon Tähti sentään yksi parhaista Elvis-tulkinnoista koskaan ja vieläpä ihan maailmanlaajuisestikin.

Hannu Nyberg on toimittanut myös radio-ohjelmia, soittanut rumpuja ja kirjoittanut BN:iin runsaasti myös amerikkalaisesta rock´n´ rollista silloin, kun se ei vielä ollut kovinkaan tuttua täällä päin maailmaa. Lisäksi hän on vuosien mittaan avustanut monia muitakin lehtiä.

Otsikon ilmaisu, jota Nybergistä käytettiin hänen ehkä odotetuimman levyprojektinsa eli Rock-Jerryn lp:n arvostelussa, ei siis liene yhtään liioiteltu. Annetaanpa miehen itse kertoa, miksi kävi niinkuin kävi.

Mistä innostuksesi rock´n´rolliin oikein sai alkunsa?

Kyllä mä luulen, että se lähti syksyllä 59 kun mä näin Pohjois-Haagan yhteiskoulussa livenä the Rock Brothersin eli Vesa-Matti ja Pekka Loirin. Se oli eka kerta kun mä näin rokkia. Veljekset kävi sitä samaa koulua, ja niillä oli oikein bändikin. Mikko Kuoppamäki oli rummuissa. Siitä samasta jutusta lähti myös tää mun rumpuhomma.

Rock Brothersit esiintyivät koululla kaiken kaikkiaan kaks tai kolme kertaa, ne oli tosi kovia. Oikein kunnon rokkia. Se meininkihän se oli, joka nimenomaan teki vaikutuksen. Enhän mä mitään biisejä muista. Mutta enhän mä ollutkaan kuin 10-vuotias. Se oli eka rock-kokemus.

Ensimmäinen varsinainen rock-idoli oli kuitenkin Rock-Jerry. Näin hänet kolme tai neljä kertaa tv:ssä Music, Music, Music-ohjelmassa keväällä 60. Vähänpä silloin arvasin, että juuri minun osalleni jää koota hänen silloiset levytyksensä yhteen.

Ensimmäinen Elvis-kokemus oli saman vuoden jouluna. Silloin sai viedä kouluun levyjä laulutunnille. Yks kaveri toi Elviksen Stuck On Youn, ja se oli eka kerta kun varmasti oon kuullut Elvistä. Maikka ei tosin antanut levyn soida kuin puoleen väliin.

Rautalankaa näin ekan kerran kun the Steelers soitti Haagan koulussa luultavasti syksyllä 62. Mä muistelen että Remu ois ollut mukana.

Nuoruus alkoi sitten täsmällisesti ottaen 23.1.1963. Silloin nimittäin julkaistiin Soundsien Emma. Mä olin täyttänyt juuri 14, ja siitä lähti mun nuoruus, se oli menoa.

Ja tangoistahan mä oon aina pitänyt, enkä oo sitä edes hävennyt tunnustaa. Sitä paitsi aikoinaan oli syytä osata jorata tangoa jos meinasi kimmoja pokaa.

Entäs konserttipuoli muuten ? Ehditkö käydä esim. legendaarisella Haka-kerholla ?

Kävin mä kerran 60-luvulla, 1965 tai 1966 luultavasti. Mutta tällöin varsinaisen rock´n´rollin kaudellahan mä olin niin pikkukundi, että eihän mutsi mua mihinkään kaupungille päästänyt. Muistan kun kerran manguin, että oisin päässyt Robertin Rock-showhun, mutta eihän siitä mitään tullut. Lähinnä mitä sattui koulussa näkemään, siinä ne. Loukialan Jukka oli myös kerran koululla, sen mä näin vuonna 1961 tai 1962.

Kerropa vähän rumpujen soiton historiastasi ?

Mä oon ihan skidistä saakka ollut innostunut rummuista. Ja sit kun mä näin oikein rock´n´roll-rumpalin, niin siitä se lähti. Vuonna 1965 mä ostin ekat rummut: virvelin, haitsun ja yhden pellin. Maksoivat niin mielettömästi, 250 mk. Ei tunnu ehkä miltään nyt, mutta kun kesätöistä sai palkkaa 300, niin siitä voi verrata. Loput rummut mä ostin nykyiseltä oopperalaulajalta Martti Wallénilta, se oli myös Haagan koulussa. Sitten siinä oli joitakin bändiviritelmiä, mutta ei siitä tullut vielä 60-luvulla mitään. Mä myin ne ennen inttiä veks, vuonna 1968. Uudet mä ostinkin vasta vuonna 1981.

Olet soittanut rautalankaa the Rangersissa. Milloin tämä kokoonpano sai alkunsa ?

Rangersin stoorihan lähtee siitä, kun mä sain vuonna 1981 ekan apurahan Kannat Kattoon-sarjaan. Silloin mä ostin landelle rummut. Mun serkkupojalla on mökki ihan mun mökin lähellä, ja tää serkku on soittanut kitaraa paljonkin. Sen yhdellä kaverilla oli kannettava neliraitanauhuri, ja sillä me alettiin nauhoitella kaikenlaista ihan omaksi huviksemme. Rautalanka Recordsin tyyppi, johon mä olin tutustunut, käski hommata basistin mukaan ja sitten me tehtiin EP. Se on tehty jo vuonna 1982, mutta julkaistiin vasta 1984 kun oli rahaa. Painos oli joku 300. Tehtiin me muutamia keikkojakin silloin 80-luvun alussa. Kun soitettiin Vanhalla Topi Sorsakosken ja Agentsien kanssa, niin meidän nimi oli ilmoituksessa isommalla. Sorsakoski ei ollut vielä mikään nimimies silloin, 1984.

Kolme LP:täkin tehtiin 80-luvulla. Ne on kaikki äänitetty neliraiturilla ja periaatteessa kertaotolla.

Rangersien aikana mä sain viettää yhden päivän rock-tähden elämää. Tapani Ripatti oli soittanut Lahdessa diskossa meidän ekalta levyltä kappaletta Sealed With A Kiss niin ahkerasti, että me päästiin johonkin diskosoittolistalle ja siitä Suomi Soi-ohjelmaan telkkariin. Mä olin Lontoossa just käymässä ja meidän ois pitänyt mennä tekemään nauhoitus sitä tv-ohjelmaa varten. Oikeesti olisin ollut tulossa Suomeen vasta seuraavana päivänä, enkä olisi ehtinyt kuvauksiin. Niinpä meidän levyfirma Castle antoi mulle 1500 markkaa rahaa, että mä pääsin tulemaan päivää aikaisemmin pois. Se oli huvittavaa siinä mielessä, että halpoja matkoja oli just alkanut tulla ja tää munkin matka maksoi kokonaisuudessaan vain tonnin.

Ja silti mä meinasin myöhästyä niistä kuvauksista. Silloin vuoden 1987 alussa oli hemmetinmoiset pakkaset, ja mä jouduin pitämään autoa ostarin parkkihallissa. Joku ei oikein tykännyt siitä ja oli tyhjentänyt renkaan. Mä jouduin vielä vaihtamaan sen renkaan. En siinä kiireessä tajunnut käydä huoltsikalta lainaamassa ilmatötteröä, vaan veivasin sen renkaan veks. Sellanen oli päivä rock-tähtenä. Se oli muuten sama päivä, jolloin Badding kuoli. Muistan, että se oli eka uutinen, jonka Seutulassa Suomeen tultuani kuulin.

Olet kirjoittanut jo kauan Blues Newsiin. Mistäs tämä sai alkunsa ? Ja miten tulit laatineeksi oikein kirjankin ?

Se oli vuonna 1971 kun mä ostin ekan BN:n irtonumeroni, muistaakseni Tunnelin levystä. Siinä oli Matti Laipion artikkeli Sun Recordsista. Siitä mä innostuin

Ekat juttuni mä kirjoitin BN:iin vuonna 1972. Tässähän onkin näköjään 30-vuotisjuhlat edessä. Alussa oli jotakin pientä, Chuck Berryä ja Eddie Cochrania. Eka suomalaisesta rock´n´rollista kertova juttu tuli vuonna 1975. Silloin huomasin, etten tiedäkään vielä yhtään mitään. Ihan tosissani mä aloin kerätä matskua vuonna 1978, haastatella tyyppejä, selata vanhoja lehtiä ja sellasta.

Kannat kattoon-sarja ilmestyi vuosina 1980–82. Vuonna 1981 mä näin Hesarissa ilmoituksen tiedonjulkistamisapurahojen hakemisesta, ja mä lähetin anomuksen. Pistin pari Blues Newsia liitteeksi, ja sieltähän tuli rahaa. Eihän mun mitään kirjaakaan pitänyt tehdä, mutta satuin näkemään myöhemmin ilmoituksen uusista apurahoista. Voishan tuotakin yrittää, ajattelin. Ja taas tuli rahaa. Mutta sit mä ihmettelinkin puoli vuotta enkä saanut mitään aikaiseksi. Sitten päätin alkaa kirjoittaa määrätietoisesti joka päivä kaksi tuntia. Ei siinä mennyt kuin pari, kolme viikkoa kun mä sen sitten tein. Mulla oli kustannussopimus Johannan kanssa, mutta sehän meni nurin koko firma sinä aikana. Kirjan julkaisi sitten Otava.



Pasi Lehtomaa

---