Joe Henry - Blood From Stars

Anti 2009

Julkaistu : 23 joulukuu 2009

Preludista lähtien on selvää, että jälleen ollaan tekemisissä erityisen Joe Henry -albumin kanssa. Klassisten lainausten jälkeen rikas äänimatto täyttyy pubijatsin sävelin. The Man I Keep Hid svengaa, tila toistuu ääniteformaatin digitaalisuudesta huolimatta. Hienostunut tuotanto yhdistelee melodiaa ja metakkaa hallitun kakofonian rajamaille. Lähtöään pidättelevä Channel hyödyntää jopa suureellisen stadionrockin kuvastoa – toki vain vertauskuvallisesti ja mittakaavan muistaen.
 This Is My Favorite Cage näppäilee eteenpäin nailonkielisen kitaran turvin, suurehkot laulu- ja kitaramelodiakulut saavat tilansa rajoitetun soitinnuksen ansiosta. Death to the Storm, upea patarumpurytmiikka ja kitaran säröily seassa. Joskus kirosanaksi muodostunutta aikuisrokkia voidaan luoda myös kokeilunhalulla ja -haluisille. Kaikujen massalla Henry luo linjakasta albumia, joka ei vie automaattisesti esikuvien äärelle.
 All Blues Hail Mary liikkuu mystisissä maastoissa, laulu johtaa sovitusta. Kirskunat ja gongin avautumiset luovat jämerän pohjan antaen ykkösinstrumentille sen tarvitseman tilan. Kyynelöintiin pakolla ajava Bellwether luo tunnelman, johon popmusiikin saattaa hetkittäin unohtaa olevan kykenevä. Hengensalpausta ei vapauta Progress of Love (Dark Ground). Akustisten soittimien hallinnoima runsas soitinarsenaali rakentaa alarekisterin vahvaksi yllättävän helpoilla ratkaisuilla. Foninpuhallukseen keskittyvä Over Her Shoulder avaa uuden oven Henryn osaamisesta.
 Tarkasti harkittuja tuotantoja ei voi ohittaa olankohautuksella. Eipä siis ihme, että miehen pätevyys on luonut suurempaa nimeä tuottajanpallilla kuin itse artistinimenä. Joe Henryn musiikki ei ole tehty laajoja ihmisjoukkoja mielessä, silti kuulijan kuin kuulijan on polvistuttava antaumuksellisuutensa edessä.


Pisteet: 4/5


Vesa Aleksi

---