| UZVA: UOMA (SILENZE 2006)Vuonna 1994 perustettu Uzva saa arvostelijan lähes poikkeuksetta hyvälle tuulelle, sillä sen lämminhenkinen musiikki suorastaan sulattaa sydämen. Toisaalta se antaa myös roppakaupalla uskoa suomalaiseen nykyprogeen. Tässä mielessä Uzvaa voidaankin pitää yhtenä maamme merkittävimmistä ja taidokkaimmista nuorista kokoonpanoista.
Yhtyeen kyky sekoitella instrumentaalimusiikissaan sujuvasti niin jazzia, folkia ja rockia kuin klassista musiikkia ja etnisiäkin sävyjä hakee 2000-luvulla vertaistaan. Toki muutamat muutkin Suomen nuoret progebändit ovat kykeneväisiä sotkemaan mainittuja tyylejä keskenään, mutta vain ani harva onnistuu saamaan lopputuloksesta luontevan kuuloista. Uzva onnistuu tässä tärkeässä tehtävässä, minkä johdosta sen musiikki ei kuulostakaan kikkailulta pelkän kikkailun vuoksi. Uoman, yhtyeen kolmannen levyn, äänitykset aloitettiin jo vuoden 2004 lopulla. Materiaalissa käytetty soitinarsenaali on Uzvalle tyypillisesti laaja ulottuen aina perinteisistä rocksoittimista erilaiseen valikoimaan lyömä-, jousi- ja puhallinsoittimia. Ainakin osalla yhtyeen jäsenistä on taustaa Sibelius-Akatemian opiskelijoina, minkä huomaa erityisesti kitaristi Heikki Puskan kyvyssä säveltää rakenteellisesti monimuotoisia teoksia. Joskus koulutus siis todella kannattaa! Varsinkin silloin, kun opittua osataan soveltaa näinkin lahjakkaasti ja vapautuneesti omiin tarkoituksiin. Uoma koostuu kuudesta, mutta yhteentoista raitaan jakautuvasta kappaleesta. Kappaleiden nimet, kuten Kuoriutuminen, Chinese Daydream tai Arabian Ran-Ta kuvaavat osuvasti instrumentaalien tunnelmia. Sävellyksissä ei ole kiire minnekään, mikä tuntuu mukavalta esimerkiksi hektisen päivän päätteeksi. Jos Uzvaa silti voi jostain moittia, niin muutamiin paikkoihin jäädään fiilistelemään ja jammailemaan turhan pitkäksi aikaa. Livetilanteessa tämä varmasti toimisi, mutta tuntuu studioympäristössä kääntyvän väkisinkin sisäänpäin. Kuvainnolliset sakset takataskussa eivät siis olisi pahitteeksi seuraavissa levytyssessiossa. Levyn tyylikkäin kokonaisuus on massiivinen Vesikko, joka on samalla albumin raskain kappale niin pituudeltaan (23’23) kuin otteeltaankin. Teoksen kahdessa ensimmäisessä osassa on kohtia, jotka tuovat vahvasti mieleeni yhdysvaltalaisen multi-instrumentalisti Mike Keneallyn Kedgereen, jonka herkkää väliosaa suorastaan jumaloin. Vesikon kolmas osa puolestaan häkellyttää äärimmäisen intensiivisellä riffillään. Uzvan edellinen levy Niittoaika oli puhtaasti täyden tähtirivistön arvoinen paketti, ja pienellä tiivistyksellä olisi Uomakin päässyt samaan kategoriaan. Vaikka näin ei tällä kertaa käynytkään, kaavailen optimistisesti täydellistä sakararivistöä porukan neljännelle julkaisulle. **** TARU OKSANEN (Arvostelu julkaistu POP-lehden numerossa 34. Lehteä tilattavissa sivujen nettikaupan kautta.)
|
